Arkkipiispa Tapio Luoma ja Pirjo Luoma kutsuvat turkulaisia uudenvuodenpäivän vastaanotolle 1.1.2024 klo 14-16 arkkipiispantaloon. Ovet avautuvat tänä vuonna kaupunkilaisille ja kutsuvieraille.

Arkkipiispantaloon pääsee tutustumaan jälleen uudenvuodenpäivän vastaanotolla

Historiallinen arkkipiispantalo on osa Turun vanhaa historiallista keskustaa. Talo valmistui vanhan piispantalon paikalle vuonna 1890. Uudenvuodenpäivän vastaanottoja on järjestetty jo arkkipiispa Gustaf Johanssonin ajoista alkaen (arkkipiispana 1899–1930). 1960-luvulta lähtien vastaanotot ovat olleet säännöllinen osa talon vuosittaista toimintaa. Vastaanottoja on jäänyt järjestämättä vain muutamia kertoja talon korjausten tai kansakuntaa kuohuttaneiden kriisien aikaan (tsunami- ja koronavuodet).

Arkkipiispantalo on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ainoa edustustila. Samalla se toimii arkkipiispapariskunnan Turun kotina. Uudenvuodenpäivän vastaanotolla kahvitarjoilun ohessa on mahdollisuus tutustua talon julkiseen osaan ja nauttia musiikkiesityksistä.

Ei ennakkoilmoittautumista.

Ajankohta 1.1.2024 klo 14-16

Osoite Piispankatu 9, Turku, käynti pihaan Agricolankadun puolelta

Ohjelma: Musiikkia ja kahvitarjoilu