Yhdessä, ihmistä kuunnellen

Hyvät diakonian johtajat Eurodiakonian pohjoismaisessa tapaamisessa,

Diakonia on yksi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon lakisääteisistä tehtävistä. Kirkkomme lainsäädännössä sanotaan, että diakonian tulee ”mennä sinne, missä hätä on suurin”.

Pohjoismaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa vastuu kansalaisten oikeuksien toteutumisesta on julkisella vallalla. Tätä vastuuta sen ei tule siirtää muille. Samalla diakoniatoimijoilla on kuitenkin keskeinen rooli siinä, miten hyvinvointiyhteiskuntaa ylläpidetään, uudistetaan ja kehitetään.

Diakoniatoimijat tuottavat julkisesti hankittuja sote-palveluja ja tukevat eri tavoin marginaalissa elävien ihmisten elämän parantamista. Diakonialla on myös erityinen kehittäjän rooli. Se on laboratorio, jossa tuotetaan ja testataan uusia innovaatioita vastauksina ajankohtaisiin haasteisiin. Tässä erityisesti diakoniajärjestöt ovat kunnostautuneet edelläkävijöinä. Kirkollamme on niiden ketteryydestä ja aloitekyvystä jatkuvasti opittavaa.

Suomalaisessa diakoniajärjestökentässä oikeuksienhaltijat – siis ihmiset itse – ovat aktiivisia toimijoita. Tämä on todella tärkeää. Ihmiset eivät ole passiivisia uhreja, pelkkiä avun kohteita, vaan kumppaneita, joiden omaa toimijuutta tuetaan. Tähän pyritään yhä selvemmin myös seurakuntien diakoniatyössä. Vapaaehtoistoiminta avaa mahdollisuuksia siirtyä avun vastaanottajasta kumppaniksi, vertaiseksi ja asiantuntijaksi.

Ihmiset ajattelevat itse

Kirkko ei voi eikä sen tule sanella, miten asiat ovat. Sen sijaan meidän pitää yhdessä järjestöjen kanssa kuunnella, mitä ihmisillä on sanottavaa.
Diakoniatyössä me olemme lähellä ihmisiä. Siinä on meidän voimamme. Meidän tulee yhdessä käyttää mahdollisuuksiamme vaikuttaa asioihin ja parantaa ihmisten hyvinvointia ihmisiltä saamamme tiedon pohjalta.

Suomessa olemme nähneet, miten diakonia voi luoda toivoa. Se edellyttää, että saamme yhdessä ihmisten kanssa selville, mikä antaa toivoa juuri heille. Suomessa diakonian ”asiakkaat” ovat kysyttäessä määritelleet toivon muun muassa seuraavilla tavoilla:
Muutos on mahdollinen.
Olen arvokas
En ole yksin.

Minusta nämä toivon määritelmät ovat osuvia, koskettavia ja edustavat suurta viisautta.

Suomalaisessa yhteiskunnassa elämme juuri nyt poliittisesti jännittävää aikaa. Diakonian asiantuntijat kertovat, että elinkustannusten nousu on tuonut diakoniatyölle uusia asiakkaita erityisesti viime vuoden lopulta alkaen. Maassamme on käynnissä hallitusneuvottelut, ja diakoniatoimijat pyrkivät vaikuttamaan tulevan hallituksen ohjelmaan yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden ja haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten puolesta.
Kuulin, että Tanskassa ollaan parhaillaan vähän samassa tilanteessa. Diakoniatyöntekijät kokevat, että hallitusneuvotteluissa keskitytään vain valtiontalouteen eikä ihmisten selviytyminen arjessa nouse teemaksi. Maahanmuuttovihamielisyys on kasvussa, ja diakoniatyössä pelätään, että myös työttömiin kohdistuu aiempaa kovempia asenteita, heistä kun aiheutuu valtiontaloudelle kustannuksia.

Suomen evankelis-luterilainen kirkko on laatinut omat hallitusohjelmatavoitteensa. Niitä on kaikkiaan seitsemän, ja niiden yhteiseksi otsikoksi on laitettu Jokapäiväistä turvaa, toivoa ja luottamusta. Esittelen ne seuraavaksi lyhyesti yhden kerrallaan.

1. Eriarvoisuuden vähentäminen vahvistaa yhteiskuntarauhaa
Korkea inflaatio ja hintojen nousu kiristävät jo ennestään köyhien tilannetta. Tilanne näkyy vahvasti diakoniatyössä. Ihmiset tuntevat suurta huolta siitä, että valtion talous menee politiikassa kaiken edelle eikä päättäjien retoriikassa esiinny huolta siitä, miten tavalliset vähävaraiset ihmiset pärjäävät tässä tilanteessa.

Mielenterveys- ja ylivelkaantumisongelmien ehkäisemiseksi avun hakemisen ja saamisen pitää olla nopeaa. Palvelujärjestelmää on selkeytettävä ja perusturvan tasoa nostettava. Mahdollisuutta saada monialaista apua yhdeltä luukulta on edelleen kehitettävä. Osa maassamme asuvasta väestöstä jää perusturvan ulkopuolelle. Suomessa pitkään ilman oleskelulupaa oleskelevat paperittomat joutuvat pakostakin elämään yhteiskunnan varjoissa, koska mahdollisuuksia kotiutua suomalaiseen yhteiskuntaan ei ole.

2. Nuorten hyvinvointiin panostaminen luo tulevaisuususkoa

Nuorten mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet. Kirkossamme pyritään vastaamaan tähän ja nostamaan asia laajempaan tietoisuuteen. Diakonissalaitokset ja monet seurakunnat ovat alkaneet tarjota ammattilaisten matalan kynnyksen lyhytterapiapalveluita nuorille.

3. Tasapainoinen aluekehitys rakentaa luottamusta

Eriarvoisuuden vähentämiseksi on tärkeää puuttua kasvaviin eroihin Suomen eri alueiden välillä ja kaupunkien sisällä. Toimivat peruspalvelut ja riittävä infrastruktuuri on varmistettava koko maassa. Uuden kasvun ja elinvoiman luomiseksi on tuettava maan eri osissa alueellisten vahvuuksien hyödyntämistä. Kansainvälisen turvallisuustilanteen muuttuminen ja sota Ukrainassa ovat aiheuttaneet vaikeuksia erityisesti Itä-Suomessa.

4. Uskonnonvapaus tuo turvaa ja toivoa ihmisten elämään

Oikeus uskonnon harjoittamiseen on yksi yhteiskunnan keskeisistä vapauksista. Uskonnolla on kyky tuoda merkitystä, turvaa ja toivoa ihmisten elämään edistäen samalla yhteiskunnan vakautta ja turvallisuutta. On tärkeää, että yhteiskunnan lainsäädännössä ja viranomaisten päätöksissä huomioidaan uskonnollisen kentän monimuotoistuminen.

5. Uskontolukutaito vahvistaa keskinäistä ymmärrystä

Koulun uskonnonopetusta ja varhaiskasvatuksen katsomuskasvatusta on kehitettävä ja vahvistettava. Toisen, erilaisen ihmisen pyhän ymmärtäminen vahvistaa kunnioitusta ja edistää yhteiskuntarauhaa.

6. Oikeudenmukaisuuden ja solidaarisuuden edistäminen rakentaa turvallisempaa maailmaa

Kulkutaudit, luonnonmullistukset, sota ja nälkä ovat tuoneet kärsimystä ja epätoivoa monen ihmisen elämään. Aikamme ongelmat osuvat pahimmin köyhimpiin ja heikoimmassa asemassa oleviin ihmisiin, mutta eivät säästä vaurasta pohjoistakaan. Elämme yhdessä yhteisessä maailmassa, jossa kaukaisilta tuntuvista ongelmista tulee nopeasti myös meidän ongelmiamme. Keskinäisriippuvaisessa maailmassa sotien jäljet heijastuvat koko maailmaan. Globaalin epävarmuuden keskellä Suomen kaltaisten vauraampien maiden on kannettava vastuunsa. Hallitusneuvotteluissa näyttää tällä hetkellä erityisen vaikealta saada läpi tavoite, että kehitysyhteistyömäärärahat nostetaan sille tasolle, johon Suomi on kansainvälisesti sitoutunut.

7. Ilmastokestävän elämäntavan edistäminen on hyvinvoinnin perusta

Luomakuntaa uhkaa kiihtyvä ilmastokriisi ja luontokato. Elämäntapamme ei ole tasapainossa maapallon kantokyvyn kanssa. Ilmastonmuutoksen hillintä ja siihen sopeutuminen on tehtävä sosiaalisesti oikeudenmukaisella tavalla niin kotimaassa kuin globaalisti. Kirkko tavoittelee omassa toiminnassaan hiilineutraaliutta vuoteen 2030 mennessä.

Kirkkomme seitsemän hallitusohjelmatavoitetta nostavat esiin suuria ja vakavia yhteiskunnallisia haasteita. Niiden äärellä huomaan kysyväni, miten diakoniatoimijat voisivat vaikuttaa yhä tiiviimmin yhteistyössä. Vastuumme on yhteinen, ja yhdessä olemme vahvempia.

Yhdessä tekeminen on onnistumisen edellytys

Pohjoismaissa meitä yhdistää hyvinvointivaltio. Miten voimme yhdessä tukea ja puolustaa sitä uusien haasteiden edessä? Miten kohtaamme äärioikeiston nousun ja monikulttuurisuuden vaatimuksen? Miten pohjoismainen diakoniayhteistyö voi tiivistyä Eurodiaconian sateenvarjon alla?

Seurakunnat ja diakoniajärjestöt eivät aina löydä yhteistä työotetta. Työtä tehdään erillään, vaikka tavoitellaankin samoja hyviä päämääriä. Tarvitaan siis enemmän keskustelua yhteisistä tavoitteista ja keinoista niiden saavuttamiseksi.
On sekä tärkeää että luontevaa tehdä yhteistyötä niin kansalaisyhteiskunnan, kuntien kuin Suomessa uusien hyvinvointialueiden kanssa. Toivoa sopii, että näemme kaikki toinen toisemme työtovereina ja kumppaneina.

Ukrainan kriisi ja muuttunut turvallisuustilanne herättävät huolta. Uudenlaista kristillisten ja uskonnollisten toimijoiden rauhantyötä tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan. Mistä aloitamme, kenen esimerkkiä seuraamme, ketkä ovat kumppanimme?

Millainen olisi diakoniajärjestöjen ja kirkkojen uusi, yhteinen rauhanliike, sen työnäky ja maailmaa muuttava voima? Koska rauha kasvaa yhteiskunnallisesta oikeudenmukaisuudesta ja ihmisen aineellisesta ja henkisestä hyvinvoinnista, eikö juuri diakonia ole myös rauhantyön ytimessä? Miten toteutamme yhteistä kutsumustamme olla Jumalan rauhan välikappaleena maailmassa?

—

Speech at the Eurodiaconia event at Helsinki Diakonissalaitos on 25 April 2023

Dear Nordic Eurodiaconia leaders,

Diaconia is one of the Evangelical Lutheran Church of Finland’s statutory duties. Our church’s law states that diaconia must ‘go where the need is greatest’.
In the Nordic welfare society the public authorities are responsible for the realisation of citizens’ rights. They should not transfer this responsibility to others. However, at the same time diaconal actors play a key role in how the welfare society is maintained, renewed, and developed.

Diaconal actors provide various publicly procured social security services and support to improve the lives of people living on the margins. Diaconia also plays a special role as a developer. It is a laboratory in which innovations are created and tested as responses to current challenges. Diaconal organisations have especially distinguished themselves as pioneers in this respect. Our church always has something to learn from their agility and initiative.

Rights bearers – that is, people themselves – play an active role in the field of Finnish diaconal organisation. This is truly important. People are not passive victims – merely the objects of assistance – but partners whose own agency is supported. This is also increasingly clearly the aim in the parishes’ diaconal work. Voluntary work opens opportunities to move from being a recipient of help to being a partner, peer, and expert.

People think for themselves

The church cannot – nor should it – dictate how things should be. Instead, alongside the organisations, we need to listen to what people have to say.
We are close to people in diaconal work. This is our strength. We should together avail of our opportunities to influence things and better people’s wellbeing, based on the information we receive from them.

We have seen in Finland how diaconia can create hope. This requires us to discover with people what it is that gives them hope. When asked, the ‘clients’ of diaconia in Finland have defined hope in these and other ways:

Change is possible.
I am precious.
I am not alone.

I find these definitions of hope apt, touching, and replete with wisdom.

Just now we are living in politically interesting times in Finnish society. Experts in diaconia say that the increase in the cost of living has brought new clients to diaconal work, especially since the end of last year. Negotiations to form a new government are underway in our country, and diaconal actors are striving to influence the future government’s programme for social justice and vulnerable people.

I understand Denmark is currently in a similar situation. Diaconal workers feel that the focus in the government negotiations is only on the state’s economy, and that people’s survival in daily life has not arisen as a theme. Hostility to immigration is increasing, and there is a fear in diaconal work that the unemployed will also face tougher attitudes than previously for incurring costs to the national economy.

The Evangelical Lutheran Church of Finland has drawn up its own goals for the programme for government. There are seven, under the title of Everyday security, hope, and trust. I will next briefly introduce each in turn.

1. Reducing social inequality strengthens social peace

High inflation and rising prices are already making the situation of the poor more difficult. This is more than apparent in diaconal work. People are very concerned about politics’ prioritisation of the state’s economy, and decision makers’ rhetoric does not evince any concern for how ordinary people will cope in this situation.

Applying for and receiving help must be quick if problems with mental health and indebtedness are to be avoided. A clarification of the service system is required, and the level of basic security needs to be raised. The possibility of receiving multidisciplinary assistance from a single source still requires development. Some of our country’s population are excluded from the provision of basic security. Undocumented people staying for a long time in Finland without a residence permit are forced to live in society’s shadows because there are no opportunities to integrate into Finnish society.

2. Investing in young people’s welfare creates faith in the future

Mental health problems among young people are on the rise. In our church we are seeking to respond to this and to create wider awareness of the issue. Diaconal institutes and many parishes have begun to offer professional, low-threshold brief therapy services for young people.

3. Balanced regional development builds trust

If inequality is to be reduced, it will be important to address the growing disparities between Finland’s various regions and within its cities. Functional basic services and sufficient infrastructure must be ensured across the country. To create new growth and vitality, it will be necessary to support the deployment of the regional strengths in different parts of the country. The changing international security situation and the war in Ukraine have caused difficulties, especially in Eastern Finland.

4. Freedom of religion brings security and hope to people’s lives

The right to practise a religion is one of society’s most important freedoms. Religion has the ability to bring meaning, security, and hope to people’s lives. It also promotes the stability and security of society. It is important that society’s legislation and the authorities’ decisions take the diversity of the religious field into account.

5. Religious literacy strengthens mutual understanding

Schools’ religious and ethics education must be developed and strengthened in early childhood education. Understanding the sacredness of others who differ from us strengthens respect and promotes social peace.

6. Promoting equity and solidarity builds a safer world

Epidemics, natural disasters, war, and hunger have brought suffering and despair to the lives of many. The problems of our age hit the poorest and most vulnerable hardest, but the prosperous north is not spared either. Our lives are lived in a world we share, where seemingly distant problems quickly become ours as well. The effect of war is reflected throughout an interdependent world. More prosperous countries like Finland must shoulder their responsibilties amidst global uncertainty. In the government negotiations it seems especially difficult now to achieve the goal of increasing the budget for development cooperation to which Finland is internationally committed.

7. The promotion of a climate-resilient lifestyle is the basis of welfare

Creation is threatened by the accelerating climate crisis and the loss of nature. There is an imbalance between our way of life and Earth’s carrying capacity. Climate change mitigation and adaptation to it must be done in a socially just way, both domestically and globally. The church aims to be carbon neutral in its operations by 2030.

Our church’s seven goals for the government programme highlight some major and serious societal challenges. They lead me to ask how diaconal actors can have an impact in even closer cooperation. Our responsibility is shared, and we are stronger together.

Working together is the prerequisite for success

We are united by the welfare state in the Nordic countries. How can we support and defend it together in the face of new challenges? How should we address the rise of the far right and the demand for multiculturalism? How can Nordic diaconal cooperation be consolidated under the umbrella of Eurodiaconia?
Parishes and diaconal organisations do not always succeed in finding a common approach. Work is undertaken separately, although the same good goals are being pursued. More discussion is therefore required about common goals and how to achieve them.

It is both important and natural to cooperate with civil society, municipalities and the new wellbeing service areas in Finland. It is to be hoped that we all see each other as co-workers and partners.
The crisis in Ukraine and the changed security situation are causes of concern. The renewed peacework of Christians and other religious actors is needed more than ever. Where do we start? Whose example do we follow? Who are our partners?

What will diaconal organisations’ and churches’ common new peace movement, its vision of work, and power to change the world look like? As peace grows out of social justice and the material and social wellbeing of human beings, is not diaconia also at the heart of peacework? How can we fulfil our common calling to act as an intermediary for God’s peace in the world?