Toivon varassa

Joh. 16:16–23

Lämpimät onnittelut, arvoisat äidit! Tämä on teidän päivänne. Ehkä olette saaneet tänä aamuna muitakin onnitteluja, kortteja, kukkasia ja onnittelulauluja. Ne kertovat välittämisestä, kiitollisuudesta ja rakkaudesta. Ne sisältävät sellaisia hyviä ajatuksia ja sanoja, joita arjen keskellä ei aina huomaa ilmaista. Nuo sanat ja ajatukset tahtovat vakuuttaa teille, hyvät äidit, että te olette tärkeitä.

Yhdysvalloista runsaat sata vuotta sitten alkanut äitienpäivän vietto on levinnyt eri puolille maailmaa. Meillä Suomessa toukokuun toinen sunnuntai on vakiintunut valtakunnalliseksi juhlapäiväksi. Viralliseksi liputuspäiväksi se tuli vuonna 1947. Äitienpäivän virallinen ja valtakunnallinen luonne muistuttaa äitien merkityksestä ei ainoastaan heidän lapsiensa ja perheidensä kannalta vaan koko yhteiskunnan näkökulmasta.

Äitienpäivää vietetään tänä vuonna kolmantena pääsiäisen jälkeisenä sunnuntaina. Päivän evankeliumissa meidän Herramme puhuu äideistä. ”Nainen, joka synnyttää, tuntee tuskaa, kun hänen hetkensä koittaa. Mutta kun lapsi on syntynyt, äiti ei enää muista kipujaan vaan iloitsee siitä, että ihminen on syntynyt maailmaan.” Äidin ja lapsen suhteelle on perustavaa se, että tuo suhde on muodostunut jo ennen lapsen syntymää. Äiti tuntee omassa ruumiissaan uuden elämän kehittymisen, mutta hän kohtaa myös sen kivun, jonka synnyttäminen aiheuttaa.

Jeesuksen vertaukset ovat maanläheisiä. Niissä kuvastuu ymmärrys elämän monimuotoisuudesta, sen iloista ja suruista, hädästä ja pelastuksen kaipuusta. Tästä on kyse myös Jeesuksen viittauksessa synnyttävään äitiin. Synnyttävän äidin kokemuksen kautta Jeesus opettaa jotakin tärkeää ihmisen elämästä.

Mitä pitäisi ajatella siitä, että elämässä tulee vastaan kipeitä asioita, vastoinkäymisiä, sellaisia hetkiä, jotka mieluiten sivuuttaisi? Kuinka voisi luottaa siihen, että vaikeista vaiheista huolimatta tulevaisuus on tavoittelemisen arvoinen, jopa valoisa? Kukaan ei voi välttyä ikäviltä asioilta eikä suojautua pettymyksiltä. Elämänkulku voi muuttaa suuntaa äkkiarvaamatta, milloin myönteiseen, milloin ikävään suuntaan. Elämä on kokonaispaketti, jossa tulee mukana sekä iloja että suruja. Oleellinen kysymys on, mistä voisi löytää voimia silloin, kun elämä koettelee.

Viittauksessaan synnyttävään äitiin Jeesus kiinnittää huomion siihen, että kivun kokemisen taustalla on ajatus kivun väliaikaisuudesta. Tämä kipu ei kestä enää kauan. Pian tämä on ohi. Kohta voi pitää vastasyntynyttä sylissä, ihmetellä uuden elämän haurautta, kokea kiitollisuutta ja syvää onnea. Se, mikä nyt tuottaa kipua, muuttuu iloksi.

Jeesus osoitti puheensa opetuslapsilleen, jotka olivat murheissaan ja kovin allapäin. He kokivat luopumisen kipua, koska Jeesus oli kertonut heille lähestyvästä kuolemastaan. Pitkäperjantai kaikkine kauheuksineen oli edessäpäin. Mutta Jeesuksella oli kerrottavanaan muutakin kuin ikäviä uutisia. ”Te joudutte murehtimaan, mutta tuskanne muuttuu iloksi. — Tekin tunnette nyt tuskaa, mutta minä näen teidät vielä uudelleen, ja silloin teidän sydämenne täyttää ilo, jota ei kukaan voi teiltä riistää.”

Pitkäperjantain jälkeen koitti pääsiäinen. Murhe ja huoli muuttuivat iloksi ja riemuksi aivan kuten synnyttäneellä äidillä, joka saa nostaa vastasyntyneen lapsensa syliinsä. Kristillisellä kirkolla on selvä näkemys siitä, että elämä voittaa kuoleman ja valo on pimeyttä voimakkaampi. Tätä kutsutaan toivoksi. Toivon varassa kannustetaan ihmisiä luottamaan siihen, että kaikella kivulla ja kärsimyksellä on rajansa. Niiden ote herpaantuu ja mukaan astuu toinen, valoisampi todellisuus.

Maailman loputtomalta tuntuvan kärsimyksen keskellä kristillisen uskon luottamus valon voittoon pimeydestä voi tuntua pikemminkin toiveajattelulta kuin oikealta toivolta. Mitä valon voitto tarkoittaa vaikkapa niiden ukrainalaisten elämässä, joita Venäjän hyökkäyssota parhaillaan vaikeuttaa ja tuhoaa? Entä niiden kannalta, jotka joutuvat kärsimään oikukkaitten luonnonvoimien kynsissä tai jatkuvassa ravinnon puutteessa? Tai mitä pääsiäisen sanoma hyvän ja valon voitosta tarjoaa niille, jotka toiveistaan huolimatta eivät saa lasta tai menettävät työpaikan tai sairastuvat vakavasti tai joutuvat äkkiarvaamatta luopumaan rakkaastaan?

Pääsiäisen sanoma ei anna näihin kysymyksiin tyhjentäviä tai helppoja vastauksia. Usko ylösnousseeseen Jeesukseen ei välttämättä poista elämän kipukohtia. Mutta siitä pääsiäisen sanoma vakuuttaa, että kipukohdissakin Jumala on läsnä ja vastoinkäymistenkin keskellä häneen saa turvautua. Kristillisessä pääsiäisuskossa on erityinen ”ikuisuuselementti”, ikkuna sellaiseen todellisuuteen, jota emme normaalein aistein tavallisesti pysty hahmottamaan saati ymmärtämään.

Kun kirkossa puhutaan taivaasta, sillä ei tarkoiteta ainoastaan olotilaa, joka odottaa vasta tämän elämän jälkeen ikuisuudessa. Taivas on sitä, että Jumalan läsnäolo ja rakkaus, hänen ikuinen ja kestävä armonsa ovat mukanamme kaikissa elämäntilanteissa, myös kipujen ja vaikeuksien keskellä juuri nyt.

Tänään onnittelemme paitsi kaikkia äitejä myös tässä messussa vihittäviä kirkkomme uusia pappeja ja diakoniatyöntekijöitä. Hyvät ordinantit, tulevat papit ja diakoniatyöntekijät. Te olette kuulleet omassa elämässänne Jumalan kutsun. Olette miettineet elämäänne ja sitä, miten tämä Jumalan kutsu siihen nivoutuu. Olette saaneet myös kirkolta kutsun palvella Jumalan valtakuntaa arkkihiippakuntamme seurakunnissa, joissa teitä ja teidän työtänne nyt odotetaan.

Vihittyinä pappeina ja diakoniatyöntekijöinä te kohtaatte ihmiset heidän monenlaisissa elämäntilanteissaan. Huomaatte sen, milloin murheet ovat paisuneet liian painaviksi, tulevaisuudenkuvat muuttuneet liian synkiksi ja voimavarat huvenneet heiveröisiksi. Teidän virkaanne kuuluu välittää toivoa kohtaamillenne ihmisille, sellaista toivoa, joka ankkuroituu Jeesuksen ylösnousemukseen, elämän voittoon kuolemasta ja valon voittoon pimeydestä.

Hyvät vihittävät. Omassa tehtävässänne on tärkeää, että te itse elätte siitä toivosta, jota teidät on kutsuttu välittämään kohtaamillenne ihmisille. Tässä messussa teidät valtuutetaan ja varustetaan työhön, joka olisi suorastaan mahdotonta ilman toivoa, toivoa, joka ankkuroituu Jumalan rakkauteen ja joka kumpuaa siitä todellisuudesta, jota olemme tottuneet nimittämään taivaaksi. Saatte ryhtyä työhönne kirkkomme vihittyinä pappeina ja diakoniatyöntekijöinä vakuuttuneina Herramme Jeesuksen lakkaamattomasta läsnäolosta.

Hyvä kokoontunut seurakunta. Pääsiäinen julistaa meille kaikille toivoa. Tulevaisuus on valoisa, koska Jeesus on ylösnoussut ja kuolema on voitettu.