Tässä maailmassa ja taivasten valtakunnassa

Jeesus rukoili ja sanoi: ”Minä en enää ole maailmassa, mutta he jäävät maailmaan, kun tulen luoksesi. Pyhä Isä, suojele heitä nimesi voimalla, sen nimen, jonka olet minulle antanut, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä. Kun olin heidän kanssaan, suojelin heitä nimesi voimalla, sen nimen, jonka olet minulle antanut. Minä varjelin heidät, eikä yksikään heistä joutunut hukkaan, paitsi se, jonka täytyi joutua kadotukseen, jotta kirjoitus kävisi toteen. Nyt minä tulen sinun luoksesi. Puhun tämän, kun vielä olen maailmassa, jotta minun iloni täyttäisi heidät. Minä olen ilmoittanut heille sanasi, ja he ovat saaneet osakseen maailman vihan, koska eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu. En kuitenkaan pyydä, että ottaisit heidät pois maailmasta, vaan että varjelisit heidät pahalta. He eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu. Pyhitä heidät totuudellasi. Sinun sanasi on totuus.” (Joh. 17:11–17)

Ihmisen hartaimmat toiveet, kipeimmät huolet ja iloisimmat kiitoksenaiheet saavat ilmauksensa rukouksessa. Siinä ihminen asettuu tietoisesti Jumalan huomion kohteeksi. Välttämättä sanojakaan ei silloin tarvita, vaan riittää, että voi hetken viivähtää Jumalan edessä.

Kirkko on luonteva paikka rukoukselle. Täällä Turun tuomiokirkossakin on helppo oivaltaa, miten paljon näiden seinien suojissa on vuosisatojen mittaan rukoiltu.

Kirkko ei kuitenkaan ole pelkästään rakennus, jonka sisälle kokoontuneet ihmiset rukoilevat yksin ja yhdessä, vaan se on myös yhteisö, jonka olemuksen kiinteä osa rukous on. Kirkkoon ja kirkossa kuuluu kaikki se, minkä ihminen Jumalan eteen tuo ja mitä Jumala siinä ihmiselle antaa.

Rukouksessa tiivistyy kirkon olemus myös siten, että siinä ylittyvät tämän aistein havaittavan maailman rajat. Rukous perustuu aavistukseen siitä, että tämä ajallinen todellisuus ei ole kaikki, mitä on. Kun rukoilen, haluan tietoisesti viivähtää Jumalan läsnäolossa. Taju siitä, että on muutakin kuin tämä näkyvä maailma, ja luottamus siihen, että Jumala kuulee rukoukseni ja näkee minut, antavat voimaa ja uskoa elämän merkityksellisyyteen. Rukous pitää tietoisena toisen maailman ja Jumalan läsnäolosta.

Päivän evankeliumissa Jeesus rukoilee seuraajiensa puolesta. Jeesus rukoilee siis meidänkin puolestamme. Hän pyytää taivaalliselta Isältä meille varjelusta. Hän pyytää, että me näkisimme toisemme sisarina ja veljinä, olisimme yhtä.

Jeesuksen seuraajien osa on elää tässä maailmassa, sen ehtojen sitomina, sen kauneuksien ja kauheuksien keskellä. Jeesus sanookin: ”Minä en pyydä, että ottaisit heidät pois maailmasta.” Sen sijaan Jeesuksen seuraajan tehtävänä on jakaa ihmisyyden kutsumus kaikkien muiden ihmisten kanssa. Tämän maailman keskellä hänen on toimittava koko luomakunnan parhaaksi laupeutta ja oikeudenmukaisuutta toteuttaen.

Vaivatonta se ei aina ole. Jeesus ei lupaa omilleen oikotietä helppoon elämään. Jeesuksen seuraajakin joutuu kantamaan taakkoja, joilta kukaan ei elämässään välty. Hän saa kuitenkin myös iloita hyvyydestä, jota Jumala lahjoittaa. Jumalan valtakunta on keskellämme, vaikka koko taivaan autuudesta emme vielä maan päällä pääsekään nauttimaan.

”En kuitenkaan pyydä, että ottaisit heidät pois maailmasta, vaan että varjelisit heidät pahalta,” Jeesus sanoo. Maailma, jossa nyt elämme, ei ole jotakin sellaista, mitä pitäisi kavahtaa. Sen sijaan on kavahdettava pahaa, joka turmelee tätä maailmaa ja pyrkii tekemään tyhjäksi Jumalan hyvän tahdon toteutumisen. Pahaa on vastustettava, ei maailmaa.

Tänään tässä jumalanpalveluksessa rukoillaan. Lukuisat ilot, surut, huolet, toiveet, unelmat ja kiitoksenaiheet saavat ilmauksensa. Näinä poikkeuksellisina aikoina mielessä ovat ne, jotka kärsivät pandemiasta, kohtaavat sairautta, kuolemaa ja muita seurauksia. Mielessä ovat päättäjät, jotka tekevät vaativia ratkaisuja, ja ne, jotka eri tavoin työskentelevät pandemian koskettamien kanssa, sekä ne, jotka etsivät keinoja taudin nujertamiseen.

Tässä jumalanpalveluksessa rukoillaan myös hiippakuntamme ja kirkkomme uusien pappien puolesta. Pappisvihkimyksessä rukouksella on keskeinen asema, sillä siinä seurakunta ja koko kirkko kantavat vihittävät ja heidän tulevan viranhoitonsa Jumalan eteen.

Te papiksi vihittävät Maire, Riikka-Liina, Henry ja Esa, olette valmistautuneet tähän päivään jo pitkään. Viime viikkojen aikana olette pohtineet pappiskutsumustanne erityisen paljon ja syvällisesti. Toivottavasti olette saaneet hyviä eväitä pappisvirkanne hoitamiseen. Teidän evästämisenne huipentuu tässä jumalanpalveluksessa, kun yllenne puetaan pappisviran tunnukset ja teidät siunataan kätten päälle panemisella ja kun puolestanne rukoillaan.

Jeesuksen rukous seuraajiensa puolesta sisältää teillekin hyvin sopivan viestin. Kirkon pappisvirkaan vihittyinä te olette tiiviisti tässä maailmassa, mutta samalla myös lujasti kiinni siinä toisessa todellisuudessa, johon Jeesus viittaa; siinä, josta puhutaan Jumalan valtakuntana. Nämä kaksi maailmaa, nämä kaksi todellisuutta eivät sulje pois toisiaan, vaan ne ovat sisäkkäin. Viime kädessä tämä näkyvä maailma saa merkityksensä tuosta toisesta todellisuudesta.

Älkää siis antautuko sille houkutukselle, että teidän pitäisi valita vain jompikumpi. Te palvelette Jumalaa ja ihmisiä tässä näkyvässä maailmassa. Te osallistutte siihen tehtävään, jossa Jumala toteuttaa tahtoaan nyt ajallisessa todellisuudessa. Sen keskelle jakakaa sitä toivoa ja iloa, jota Herramme Jeesus haluaa kauttanne maailmaan lahjoittaa.

Hyvä seurakunta. Sekä rakennuksena että ihmisten muodostamana yhteisönä kirkko elää rukouksesta. Siinä yhä uudelleen asettaudutaan Jumalan rakastavan huomion kohteeksi. Tuo huomio rohkaisee, lohduttaa ja antaa voimia elää tässä maailmassa, jossa koetaan paljon iloa mutta jossa ihmisen jaksamista myös koetellaan.

Kukaan meistä ei kuitenkaan ole vain omien rukoustensa varassa. Herramme Jeesus itse rukoilee meidän puolestamme: ”Pyhä Isä, suojele heitä nimesi voimalla.”