Syntymän ihme

Ensi keskiviikkona, kesäkuun 15. päivänä, tulee kuluneeksi 60 vuotta siitä, kun synnyin. Oli myöhäinen ilta, kun tulin maailmaan. Olin ensimmäinen nuorten vanhempieni kahdesta lapsesta, joista toinen, pikkuveljeni, syntyi muutamaa vuotta myöhemmin. Eteläpohjalaisen kauppalan väkiluku kasvoi syntymäni myötä yhdellä uudella asukkaalla.

Kaikki tuo, mikä liittyy syntymääni ja aikaan ennen omia selviä muistikuviani, on tavattoman kiehtovaa. Maailma oli tuolloin niin kovin erilainen. Ensimmäiset avaruuslennot oli tehty. Kylmä sota kärjisti suurvaltojen suhteita. Kekkonen oli aiemmin talvella valittu toiselle kaudelleen tasavallan presidenttinä. Televisio teki tuloaan suomalaisten olohuoneisiin. Kuusikymmentäluvun yhteiskunnallinen kuohunta odotti purkautumistaan.

Kaiken tämän miettiminen saa minussa aikaan ihmettelyä. Siinä on jotakin, mitä en pysty käsittämään. Syntymäni kuusikymmentä vuotta sitten sitoi minut tarkasti määriteltyyn aikaan ja paikkaan. Syntymäaikaa ja syntymäpaikkaa ei kukaan voi muuksi muuttaa. Ne seuraavat minua henkilötiedoissa kuolemaani asti. Tässä onkin suuri ihmettelyn aihe.

Miksi juuri tuohon aikaan ja tuohon paikkaan? Miksi juuri tässä pohjoisessa maassa, sen läntisellä laidalla, ja miksi juuri tuolloin? Miksi juuri tähän perheeseen ja tähän sukuun? Vaihtoehtojahan olisi ollut paljon. Miksi en syntynyt vaikkapa Kiinaan 1700-luvulla, mikä tuolloisenkin väkimäärän perusteella olisi ollut paljon todennäköisempää, tai johonkin Afrikan maahan kuusisataa vuotta sitten? Tai Neuvostoliiton puoleiseen Karjalaan viime sotien aikana? Sen sijaan synnyin läntiseen Suomeen 1960-luvun alussa. Syntymäni aika ja paikka ovat minulle annettuja asioita, ja niistä olen tietysti hyvin kiitollinen.

Syntymäaika ja -paikka ovat jokaiselle meistä jotakin hyvin ehdotonta. Ehdotonta on myös se, että keneltäkään meistä ei ole kysytty mielipidettä, milloin ja missä haluaisimme syntyä. Syntymämme aikaa ja paikkaa emme ole voineet määritellä. Tämän pohtiminen saa toteamaan yksinkertaisesti, että elämä on lahjaa. En ole sitä omilla teoillani ansainnut, en ole sitä edes pyytänyt. Sen sijaan se on minulle annettu. Tätä ei voi oikein loppuun asti ymmärtää. Vielä mahdottomampaa sitä on hallita.

Yhtä lailla käsittämättömistä asioista Jeesus käy keskustelua juutalaisen oppineen, Nikodemoksen, kanssa päivän evankeliumissa. Fariseusten uskonnolliseen ryhmään lukeutunut Nikodemos halusi palavasti ymmärtää Jumalaa ja Jumalan tahtoa. Hän tahtoi vilpittömästi olla kunnollinen, rehti Jumalaan uskova juutalainen mies. Nikodemos tukeutui juutalaisuuden rikkaaseen perinteeseen yrittäessään käsittää, kuka Jumala on ja miksi hän toimii niin kuin toimii. Nikodemos oli huomannut, että Jeesuksen näkemys Jumalasta oli kuuntelemisen ja oppimisen arvoinen.

”Jos ihminen ei synny uudesti ylhäältä, hän ei pääse näkemään Jumalan valtakuntaa.” Jeesuksen sanat eivät ilmeisestikään vielä avartaneet Nikodemoksen käsitystä Jumalasta, sillä hän kysyi uuden miksi-kysymyksen: ”Miten joku voisi vanhana syntyä? Miten joku voisi mennä takaisin äitinsä kohtuun ja syntyä toisen kerran?” Jeesus opettaa, että sekä ihmisen syntyminen että uskon syntyminen ovat suuri ihme. Niitä ei voi käsittää. Miksi olen syntynyt tiettyyn aikaan ja paikkaan? Miksi minä uskon Jumalaan mutta joku toinen ei?

Jeesuksen vastaus tähän kyselyyn on yhtä arvoituksellinen kuin itse asia, josta koko kysymyksenasettelu lähti liikkeelle: ”Tuuli puhaltaa missä tahtoo. Sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee. Samoin on jokaisen Hengestä syntyneen laita.” Tuuli puhaltaa missä tahtoo. Jeesus ei keskustelussaan Nikodemoksen kanssa tietenkään voinut tukeutua nykyaikaisen meteorologian tuottamaan tietoon ilmapaineista ja tuulen liikkeistä. Mutta varsinaisen asiansa hän toi hyvin esille. Sinä et voi käsittää kaikkea. Jumala on mitä hän on, etkä sinä voi häntä määritellä. Sinun elämäsi on annettu sinulle lahjaksi, etkä sinä voi sitä tosiasiaa muuksi muuttaa.

Mitä siis tästä kaikesta pitäisi ajatella, kun kerran tätä kaikkea ei oikein voi käsittää eikä järkeensä mahduttaa? Jää jäljelle se vaihtoehto, josta varhaisen kirkon opettajat puhuivat, kun he pukivat sanoiksi kristillisen uskon kolmiyhteiseen Jumalaan, Isään ja Poikaan ja Pyhään Henkeen. Älä näe liikaa vaivaa yrittääksesi ymmärtää Jumalaa, sillä pieni ihminen ei siihen lopultakaan kykene. Sen sijaan usko häneen ja palvo häntä. ”Tuuli puhaltaa missä tahtoo. Sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee.”

Jos ihmisen syntymä, vaikkapa sen aika ja paikka, on perusteissaan suuri mysteeri, vielä suurempi mysteeri on itse elämän antaja, kaikkivaltias, kolmiyhteinen Jumala. Tämän mysteerin edessä on paikallaan kiittää ja ylistää häntä, jonka varassa koko todellisuus viime kädessä lepää.

On vielä yksi ihmettelyn aihe, mysteeri, josta olen tänään kiitollinen. Olen se, mikä ihmisenä olen, lukuisten toisten ihmisten ansiosta, vanhempieni, veljeni, puolisoni, lasteni ja lastenlasteni, muiden sukulaisteni, ystävieni ja monien muiden ihmisten ansiosta. Kukaan ei ole persoona yksin, vaan se, mitä tänään olemme, on seurausta niistä määrättömän monista ihmissuhteista, joihin elämä on meidät jokaisen sitonut. Siksi Jumalan lahjaa ei ole vain elämä, jonka olemme saaneet, vaan Jumalan lahjaa ovat myös ne ihmiset, joihin olemme elämän varrella eri tavoin tulleet sidotuiksi.

Olkoon siis kiitoksemme ja ylistyksemme kohteena pyhä, kolmiyhteinen Jumala, Isä ja Poika ja Pyhä Henki, joka on antanut lahjaksi jokaiselle meistä tässä ajassa ja paikassa elämän ja meille tärkeät ihmiset. Emme voi mahduttaa häntä järkeemme ja ymmärrykseemme, mutta onneksi voimme häntä kiittää, ylistää ja palvoa.