Sitkeästi, yhdessä

Arvoisat sotiemme veteraanit, hyvät kuulijat.

”Suomen kansa on työteliäs ja sitkeä. Se on käynyt ilmi nyt sotaisissa töissä, mutta tämä ominaisuus ilmenee vieläkin voimakkaampana rauhan töissä.”

Näin lausui ulkoministeri Väinö Tanner puhuessaan Suomen kansalle radiossa maaliskuun 13. päivänä klo 12. Vain tuntia aiemmin olivat vihollisuudet Suomen ja Neuvostoliiton välillä loppuneet ja aseet vaienneet. Talvisota oli päättynyt. Radiopuheessaan ulkoministeri Tanner kuvaili Moskovan rauhan raskaita ehtoja, muun muassa alueluovutuksia. Vaikka ulkoministerin puheen sävy oli vakava, sen varsinainen tarkoitus oli vahvistaa suomalaisten uskoa tulevaisuuteen. Raskaista ja murheellisista kokemuksista huolimatta oli katsottava eteenpäin.

Eteenpäin oli täytynyt katsoa koko 105 päivää kestäneen talvisodan ajan. Ylivoimainen vastustaja oli pakotanut pienen ja nuoren valtion äärimmäisiin ponnistuksiin. Niin taistelujen keskellä kuin kotirintamallakin mielessä oli ollut epäilemättä vain yksi toive: kunpa tämä kauheus pian loppuisi. Mutta niin kauan kuin sodan kauheutta oli jatkunut, oli ollut pinnisteltävä ja koetettava löytää toivon pilkahduksia. Toiveet, ajatukset ja mielikuvat rauhasta olivat auttaneet osaltaan jaksamaan.

Kärsivällisyyttä ja sitkeyttä vaadittiin yhä kaikilta. Ulkoministeri Tannerin viesti painotti, että niitä ei tarvittu ainoastaan sodan aikana vaan vähintään yhtä paljon myös rauhan koitettua. Rauha ei synny eikä sitä ylläpidetä ilman sitkeää paneutumista ja vaivannäköä. Rauhan hyväksi on tehtävä uupumatta töitä.

Rauhantekijän rooli on kuulunut luontevasti Suomelle, joka sota-vuosista selvittyään otti oman rakentavan paikkansa kansainvälisessä yhteisössä. Suomi tunnetaan tänään sovinnon ja rauhan vahvistajana, jonka panos esimerkiksi Yhdistyneissä Kansakunnissa ja sen rauhaturvaamistehtävissä on tunnustettu. Idän ja lännen kohtaamisissa maamme on ollut aktiivinen sillanrakentaja, joka pyrkii vahvistamaan maanosamme vakautta.

Veteraanisukupolven kokemukset kertovat paitsi inhimillisen kestokyvyn vahvuudesta myös siitä, että ihminen voi selviytyä ankaristakin oloista, kun on mitä odottaa. Talvisodan kuukausina odotettiin rauhaa ja mahdollisuutta jatkaa arkista elämää ja isänmaan rakentamista. Kestettiin, koska uskottiin, että odotus palkitaan kerran. Vaikeudet ovat eräänä päivänä ohi.

Samalla veteraanisukupolven työ osoittaa myös, että vaikeissa koettelemuksissa kysymys ei ole vain omasta henkilökohtaisesta selviämisestä. Oleellista on, että koetetaan selviytyä yhdessä, toinen toistaan tukien. on Kamppailussa yhteisen asian puolesta ei selvitä yksin.

Veteraanisukupolven hyveet, kärsivällisyys ja sitkeys, ovat ajankohtaisia myös tänään, 81 vuotta talvisodan päättymisen jälkeen. Muun maailman mukana me suomalaiset odotamme koronapandemian laantumista ja sitä päivää, jolloin voidaan todeta, että nyt on pahin ohi. Kulunut vuosi pandemian otteessa on johtanut poikkeusoloihin, jotka jäävät vielä kauas siitä, millaisia olivat sodan ajan poikkeusolot.

Yhteistä tälle päivälle ja 81 vuoden takaisille tapahtumille on kuitenkin se, että kärsivällisyyttä tarvitaan. Meillä on oltava, mitä odottaa. Toivoa ei pidä päästää sammumaan. Nyt elämää hankaloittava pandemia voidaan eräänä päivänä julistaa voitetuksi. Ja nytkin meidän on toimittava yhdessä ja etsittävä yhteistä hyvää. Koronapandemiaa ei lannisteta yksilösuorituksilla vaan siinä tarvitaan kaikkien yhteistä ponnistelua tavoitteen saavuttamiseksi.

Arvoisat sotiemme veteraanit, hyvät kuulijat.

Ulkoministeri Tannerin puhe radiossa 81 vuotta sitten korosti sitkeyttä ja kärsivällisyyttä, joita tultaisiin tarvitsemaan myös rauhan aikana. Sotavuosien kokemuksissa sitkeyteen ja kärsivällisyyteen liittyi monen kohdalla myös luottamus Jumalaan. Vaikka kärsimyksen keskellä ei varmaankaan aina ollut helppo jättäytyä Jumalan johdatettavaksi, usko Kaikkivaltiaaseen toi lohtua ja rohkaisua. Haluttiin luottaa siihen, että kaikki on lopulta Jumalan käsissä. Sekin auttoi jaksamaan.

Apostoli Paavali kirjoittaa sitkeydestä ja kärsivällisyydestä omien vaikeiden kokemustensa opettamana. Kirjeessään roomalaisille hän kannustaa lukijoitaan näin: ”Me riemuitsemme jopa ahdingosta, sillä tiedämme, että ahdinko saa aikaan kestävyyttä, kestävyys auttaa selviytymään koetuksesta ja koetuksesta selviytyminen antaa toivoa. Eikä toivo ole turha, sillä Jumala on vuodattanut rakkautensa meidän sydämiimme antamalla meille Pyhän Hengen.” (Room 5:3-5)

Kestävyys, selviytyminen, toivo, rakkaus, Jumalan Pyhä Henki. Ne kuuluvat yhteen.

Rukoilemme.

Pyhä Jumala, taivaallinen Isämme. Kiitämme sinua tänään rauhasta. Anna meille ymmärrystä ja voimaa jatkuvasti vaalia ja rakentaa sitä. Kiitämme sinua menneiden sukupolvien työstä, jonka varaan tänään voimme maatamme rakentaa. Kiitos veteraanien työstä ja esimerkistä. Siunaa heidän vanhuuden päivänsä.

Rukoilemme ja pyydämme siunaustasi maallemme, kansallemme ja koko maailmalle. Näet ne haasteet, vaikeudet ja suoranaiset ahdingot, joiden keskellä ihmiskunta kamppailee. Anna viisautta, ymmärrystä ja voimia toimia niin, että rauha vallitsisi, pandemian vitsaus väistyisi, ruoka riittäisi ja elämä maapallolla säilyisi rikkaana.

Tätä me pyydämme sinulta, kaikkivaltias Jumala, Poikasi Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen