Rukoilemme rauhaa

Vuosi sitten alkoi Venäjän hyökkäys Ukrainaan. Olo oli järkyttynyt. Ei millään voinut uskoa todeksi, että historian saatossa niin monesti sotien runtelema maanosamme joutui jälleen vihan ja tarkoituksellisen tuhoamisen kohteeksi.

Uutiskuvat kärsivistä ukrainalaisista ovat koskettaneet: nuoria miehiä rintamalla, vanhuksia ja lapsia tuhoutuneiden talojen pihamaalla ja odottavia äitejä tykkitulen raunioittamien synnytyssairaaloiden vieressä. Ukrainalaisille elämä rauhassa on nyt vain muisto.

Sota on tuntunut monin tavoin Suomessa asti. Luottamus itäiseen naapuriin on haihtunut. Sodan heijastusvaikutukset tuntuvat meillä inflaationa, ennen muuta energian ja ruuan hintojen nousuina. Yhteydenpito itärajan taakse on näivettynyt. Taju sodasta ja sen aiheuttamasta kärsimyksestä on kaiken aikaa läsnä.

Under det förflutna året har man bett mycket. Innehållet i dessa böner har varit ganska enkelt: vi har bett Gud om rättvis fred för Ukraina och om slutet för landets och dess människors lidande. Vi har bett om att Rysslands ledare skulle se och bekänna sitt ansvar för kriget och att de skulle sluta det snabbt och dra sina trupper bort från Ukraina.

Att be Gud om dessa saker är viktigt – för oss är det ett sätt att uttrycka vår mänsklighet och empati och tro på Gud, Gud som vi kristna litar på. Därför har vi samlat här i Åbo domkyrka efter ett år av Rysslands anfall och krigföring i Ukraina. Vi ber eftersom i Gud finns det hopp.

Suuren kärsimyksen ja järkyttävän tapahtuman tajuamiseen ei aina löydy sanoja. Siksi on luonnollista turvautua Jumalaan. Sitä varten olemme tänään koolla Turun tuomiokirkossa.