Rauha kaipaa jokaista

Kahdeksankymmentä vuotta sitten 105 päivää kestänyt talvisota päättyi rauhansopimukseen, joka oli solmittu edellisenä päivänä. Rintamalla tykkien jyly vaihtui vähitellen voimistuvaan lintujen lauluun. Luotisadetta ei enää tarvinnut pelätä, vaan juoksuhaudoista saattoi nyt nousta ylös ja tarkastella kranaattien turmelemaa maastoa. Kevättalvisen metsän tuoksuun ei enää sekoittunut ruudinkatkua. Rauha oli saapunut.

Talvisodan kuukaudet laittoivat nuoren itsenäisen valtion lujille. Sisällissodan jälkeinen parikymmentä vuotta kestänyt rauhan aika oli ollut vaikea, mutta se oli antanut mahdollisuuden kansalliseen ja valtiolliseen kehitykseen. Marraskuussa 1939 syttynyt sota keskeytti kehityksen ja uhkasi kaikkea sitä, mitä oli saatu aikaan. Kaikki voimavarat keskitettiin sotaponnisteluihin. Sodan vitsaus tuli kaikille suomalaisille tutuksi. Jokaisen piti tinkiä ja luopua paljosta yhteiseksi hyväksi. Sota oli äärimmäinen rasite ei vain kansakunnalle ja valtiolle vaan jokaiselle yksittäiselle ihmiselle. Kotirintamalla uutisia sotatoimista seurattiin herkeämättä. Mielessä oli paljon kysymyksiä tulevaisuudesta. Miten Suomen käy? Miten meidän käy? Hur går det med mig?

Slutet på vinterkriget och fredens ankomst innebar å ena sidan en stor lättnad, eftersom döden och förstörelsen släppte sitt grepp. Freden gav människorna en möjlighet att återigen rikta in sig på framtiden med ny kraft och fortsätta bygga det som hade blivit oavslutat. Det fanns anledning till tacksamhet. Men å andra sidan välkomnades freden i en tung stämning. Kriget hade lämnat djupa sår i finländarnas själ och oron var stor dels för hur man själv skulle klara sig, dels för Finlands ställning och framtid när stormakternas kamp hårdnade. Freden och slutet på striderna välkomnades, men känslan av osäkerhet låg fortfarande i luften.

Myös omana aikanamme on hyvä tunnistaa rauhan kahtalainen luonne. Rauha, jota olemme saaneet sodan jälkeiset vuosikymmenet Suomessa nauttia, on kiitollisuuden ja vaalimisen arvoinen asia. Ulkoisena rauhana se on merkinnyt vakaita yhteiskunnallisia oloja ja monilla kansainvälisillä mittareilla todeksi osoitettua hyvinvointia. Samalla tämä ulkoinen rauha on antanut tilaa tunnistaa niitä asioita, jotka edelleen kaipaavat kohentamista, herättävät levottomuutta ja pitävät yllä epävarmuutta. Sanalla sanoen, ihminen kaipaa ei vain ulkoista vaan myös sisäistä rauhaa. Rauha ei merkitse ainoastaan väkivallan poissaoloa, vaan sen on myös määrä vahvistaa kykyä sietää epävarmuutta. Tässä rauhantyössä tarvitaan jokaista. Sisäisen rauhan, turvallisuuden ja luottamuksen ilmapiirin rakentaminen on yhteinen vastuumme tämän maan asukkaina ja kansalaisina.

Tänään tässä juhlassa kiitämme Jumalaa rauhasta, lahjasta ja tehtävästä. Ohjelmaamme kuuluu yhteislauluna Suomalainen rukous, virsi, joka kuultiin Yleisradiossa maaliskuun 13. päivänä 1940 heti sen jälkeen, kun oli ilmoitettu rauhansopimuksen voimaan astumisesta. Virressä pyydetään siunausta. Sen varassa mekin jatkamme eteenpäin.

Herra siunatkoon teitä ja varjelkoon teitä.
Herra kirkastakoon kasvonsa teille
ja olkoon teille armollinen.
Herra kääntäköön kasvonsa teidän puoleenne
ja antakoon teille rauhan.
Isän ja + Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.