”Minä olen teidän kanssanne"

Syksyn kirkolliskokousviikko on lopuillaan. Olemme keskustelleet monista asioista, vaihtaneet ajatuksia ja esittäneet omia näkökulmiamme ja harkinneet, millä tavalla olisi parasta äänestää niissä tilanteissa, joissa eteemme on tullut pohjaesityksestä poikkeava ehdotus. Kaiken tämän lisäksi me olemme hiljentyneet ja rukouksessa pyytäneet Jumalan siunausta työllemme. Juuri näin toimii kirkolliskokous eli synodi, joka tuon vierasperäisen sanan mukaisesti kulkee ”yhteisellä tiellä”. Tämä viikko jää mieleen myös kahden meitä koskettavan vaalin ansiosta, kun Yhdysvalloissa on valittu presidenttiä ja arkkihiippakunnassa uutta piispaa.

Tiistaina avauspuheenvuorossani pohdiskelin epävarmuutta, joka monestakin syystä vaikuttaa yleisessä mielenmaisemassa. Olemme kohdanneet epävarmuuden myös tämän viikon työskentelyssämme. Tuore nelivuotiskertomus piirtää eteemme kuvaa kirkosta, jonka toimintaympäristö on rajussa muutoksessa ja jolla on suuri ja kivulias työ pysyä edes jollakin tavoin nopean muutoksen perässä. Tutkimustuloksia lukiessa mieleen pyrkii hiipimään myös huoli, joka pakottaa kysymään vaikeita.  Millainen on kirkon tulevaisuus? Miksi tutkimustulokset eivät näytä paremmilta kirkon vastuunkantajien kaikesta yrittämisestä, osaamisesta, ammattitaidosta, paneutumisesta, kaikista resursseista ja kaikesta vilpittömästä antaumuksellisuudesta huolimatta? Alakulo mielellään pesiytyisi mielenmaisemaamme epävarmuuden rinnalle kyselemään, kannattaako tämä työ ja onko sillä merkitystä. Jaksaminen ja motivaatio joutuvat koetukselle .

Mieleeni nousee tilanne, jossa Jeesus ennen taivaaseenastumistaan antaa seuraajilleen kaste- ja lähetyskäskynsä. Jeesuksen oppilaat olivat kulkeneet Herransa kanssa ja kokeneet hienoja ja innostavia hetkiä. Uljaat tulevaisuudenkuvat olivat murentuneet viimeistään silloin, kun he olivat todistaneet Jeesuksen kuoleman ja hautaamisen. Epävarmuuden tunteen on täytynyt olla musertava. Tuskin mitään entisistä unelmista ja tulevaisuudensuunnitelmista oli jäljellä.

Jeesuksen ylösnousemus oli kaikessa käsittämättömyydessään riemullinen tapahtuma. Mutta entä sitten? Arvelen, että kyllä toivo astui tuossa vaiheessa vahvasti mukaan Jeesuksen oppilaiden elämään, mutta epäilen, riittikö se poistamaan heidän epävarmuuttaan lähitulevaisuuden suhteen. Mitä pitäisi tehdä seuraavaksi? Jeesus on ylösnoussut – mitä se minulle tarkoittaa?

Matteuksen evankeliumin viimeisten jakeiden kuvauksessa Jeesuksen ja hänen seuraajiensa kohtaamisesta varmuus ei kenties ollut päällimmäisenä. ”Kaikki yksitoista opetuslasta lähtivät Galileaan ja nousivat vuorelle, minne Jeesus oli käskenyt heidän mennä. Kun he näkivät hänet, he kumarsivat häntä, joskin muutamat epäilivät.” Jeesus antoi sitten kaste- ja lähetyskäskynsä tälle sekalaiselle joukolle, joka tulisi niin ratkaisevasti vaikuttamaan siihen, että meilläkin on tänään kristillinen kirkko täällä Euroopan pohjoislaidalla.

Tärkeää tuossa Jeesuksen ja hänen seuraajiensa kohtaamisessa ei ole ainoastaan käskynjako vaan myös se lupaus, jonka Jeesus seuraajilleen antaa. Hän ei lupaa menestymisiä ja onnistumisia, ei helppoja valloituksia ja nousevia tilastokäyriä, ei varmuutta ja selkeitä reittejä, ei edes loistavaa tulevaisuutta ja vahvaa, tunnustettua asemaa. Ylösnoussut, kuoleman voittanut Herra antaa seuraajilleen vain yhden lupauksen: ”Minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.” Me emme tässä kuule Jeesuksen seuraajien uskollisuudenvaloja, tunnustautumisia ja lupauksia pysyä uskollisesti Herransa asialla. Jeesus on se, joka jotakin lupaa. Niinpä kuulemme tässä ainoastaan Jeesuksen sanat: ”Minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.”

Kiitän kaikkia kirkolliskokousedustajia kuluneen viikon työskentelystä, oman ajan ja asiantuntemuksen antamisesta kirkkomme käyttöön.