Kynnykseltä peremmälle

Adventti ja jouluun valmistautuminen ovat tuonut meidät jouluaattoon. Olemme kuin kynnyksellä astumassa sisään varsinaiseen juhlaan. Jo tänään aattona, tässä joulun kynnyksellä, on hyvin tiedossa, mitä joulupäivä tuo tullessaan. Tästä kaikesta meille kertoi juuri kuultu jouluevankeliumi. Maria on synnyttänyt Jeesus-lapsen betlehemiläisessä eläinsuojassa. Hän ja Joosef ovat kaikessa rauhassa seimessä lepäävän vauvan vieressä. Mukana kuvassa on myös paimenia, joita enkeli on hetkeä aiemmin kehottanut etsimään vastasyntyneen. Eikä kuvasta sovi unohtaa eläimiäkään, ainakaan härkää ja aasia ja muutamaa lammasta, jotka perinteisten seimikuvausten mukaan olivat myös paikalla.

Tuo kaikki siis tiedetään ja nähdään jo nyt, jouluaattona, vaikka se tarkalleen ottaen kuuluukin vasta jouluyöhön ja joulupäivään. Tästä jouluaaton ovensuusta tarkasteltaessa näkymä seimelle vaikuttaa kovin tutulta, ehkä liiankin tutulta herättääkseen suurempaa kiinnostusta. Tuttuudesta huolimatta kannattaa kuitenkin luoda tarkempi silmäys jouluevankeliumin kuvaukseen Betlehemin tapahtumista. Joulun seiminäkymä nimittäin kertoo ainutlaatuisella tavalla siitä, mitä merkitsee Jumalan rakkaus ihmistä kohtaan. Se kertoo, mitä ovat toivo ja luottamus.

Jouluaaton piirtämä näkymä betlehemiläiseen eläinsuojaan on itse asiassa paras johdatus kristillisen uskon syvimpään sisältöön. Joka haluaa ymmärtää lisää Jumalasta ja ihmisestä, katsokoon kuvaa, jossa ovat jouluevankeliumin mainitsemat hahmot: vastasyntynyt Jeesus, Maria, Joosef, paimenet ja eläimet. Tuossa kuvassa tulee ilmi perusta kaikelle sille, mitä nimitetään kristilliseksi uskoksi.

Jos halutaan ymmärtää kristillistä uskoa vain katsomalla sitä, miten se näkyy suomalaisessa yhteiskunnassa, jäädään paitsi jostakin tärkeästä. Toki monet asiat ympärillämme kertovat Jumalasta ja ihmisestä ja heidän välisestä suhteestaan. Kristillinen usko tulee vastaan nimistössämme, vuodenkierrossa juhlapäivineen, koulutuksen arvostuksessa, hyvinvointiyhteiskunnassa, kristillisperäisessä taiteessa ja kulttuurissa ja paljossa muussa. Onhan kirkkorakennuskin aina vaikuttava: se tuo esille ihmisen kaipuun johonkin suurempaan ja sanoin kuvailemattomaan.

Myös omalla elämällään ihminen ilmentää uskoaan ja vakaumustaan. Tämä koskee myös kristittyjä. Ihmisten käyttäytymisestä tehdään havaintoja, joiden perusteella monet muodostavat käsityksensä siitä, millainen tuo usko ja vakaumus on – millainen on Jumala ja millainen on kristillinen usko. Kristillinen todistus on parhaimmillaan lämmin ja kutsuva, pahimmillaan torjuva ja tuomitseva.

Kun nyt joulun kynnyksellä katsotaan jouluevankeliumin piirtämää kuvaa, nähdään syvälle siihen, mikä on tärkeintä ja minkä varaan niin perinteet ja kirkkorakennukset kuin kristittyjen elämäkin rakentuvat. Seimessä lepäävässä vastasyntyneessä lapsessa ei nähdä ainoastaan avutonta vauvaa vaan kaikkivaltias Jumala, joka tuli ihmiseksi ja siten suostui pienuuteen ja heikkouteen. Hän, joka ei tarvitse mitään, tuli täysin toisten huolehdittavaksi. Hän, joka on luonut maailman, asettui itse luomansa maailman ehtojen alaiseksi. Täydellinen otti omakseen ihmisten epätäydellisyyden ja synnitön otti omakseen ihmisten syntisyyden. Mikään inhimillinen ei ole Jumalalle vierasta, koska hän on itse elänyt ihmisen elämän iloineen ja suruineen, kevyine ja raskaine vaiheineen.

Joulun kynnykseltä avautuu näkymä betlehemiläiseen eläinsuojaan ja Jumalaan, joka rakastaa luomaansa maailmaa ja ihmistä. Koska ihminen ei voi tavoittaa kaikkivaltiasta Jumalaa, Jumala tuli luoksemme ihmisenä. Koska ihminen ei voi käsittää ihmeellistä Jumalaa, Jumala antautui käsin kosketeltavaksi avuttomaksi lapseksi.” Ei ole sellaista elämäntilannetta, sellaista tunnelmaa tai sellaista polkua, jota Jumala ei tuntisi. Hän tietää, mitä sinulle ja minulle kuuluu.

Joulun näkymä, jota me aattona katselemme juhlan kynnyksellä, kutsuu astumaan mukaan betlehemiläisen eläintallin tapahtumiin. Kun jouluaatto vaihtuu jouluyöksi ja joulupäiväksi, meitä pyydetään todistamaan paimenten kanssa sitä, minkä enkelit ilmoittivat: ”Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä.”

Jouluaattona, juhlan kynnyksellä, katsomme siis tapahtumaa, johon meitä kutsutaan osallistumaan. Meitä kutsutaan ottamaan vastaan Jumalan rakkaus, iloitsemaan elämän lahjasta ja vahvistumaan uskossa siihen, että Jeesuksen tähden meillä on toivo paremmasta – maailmassa, jota värittävät monenlaiset vaikeudet ja ikävyydet..

– Jumalan on kunnia korkeuksissa,

maan päällä rauha

ihmisillä, joita hän rakastaa.