Poikkeusolojen uusi tilanne yhdistää meitä. Tätä ei kukaan koe yksin.

Aamuhartaus Yle radio 1:ssä 20.3.2020: https://areena.yle.fi/audio/1-50430425

Ensimmäinen perjantaiaamu poikkeusoloissa on käsillä. Muutaman päivän ajan olemme totutelleet ennestään outoon ja kummalliseenkin olotilaan. Kadut ovat miltei tyhjiä, kaupoissa ei näy vilskettä eivätkä ihmiset enää kättele toisiaan. Uutisissa kerrotaan epidemiasta, joka uhkaa arvaamattomuudellaan ja jonka voimaa ei vieläkään oikein tunneta.

Tulevaisuus näytti vielä hetki sitten selkeämmältä. Nyt ei voi tietää, miten kauan poikkeuksellinen tilanne jatkuu ja millaisiin mittoihin epidemia yltyy.  Se, mikä alkoi etäisenä tartuntataudin leviämisenä ja kosketti joitakin ihmisiä jossakin kaukana, on nyt meidän keskellämme. Tämä tapahtuu meille. Emme enää katsele asioiden kulkua sivusta, koska ne vaikuttavat jokaiseen meistä tälläkin hetkellä.

Aikataulut ovat menneet uusiksi, suunnitelmat ovat muuttuneet, on jouduttu luopumaan ja pettymään. Tämä on meille kaikille yhteinen kokemus, vaikka ankarimmin se koskettaa niitä, jotka itse sairastavat, ja niitä, joiden yksinäisyys entisestään syvenee.

Koko yhteiskuntamme ylle laskeutunut uudenlainen ilmapiiri sisältää epävarmuuden tunnetta ja jopa pelkoa. Huomaamme, että kykymme hallita asioiden kulkua on rajallinen. On sopeuduttava. Miten vaikeaa se toisinaan onkaan! Oma tahto ja mukavuudenhalu joutuvat koetukselle.

Ehkä valoa tähän tunnelmaan voi tuoda tietoisuus, että tätä kokemusta kukaan meistä ei koe nyt yksin. Uusi tilanne yhdistää meitä. Me kaikki jaamme tällä hetkellä kokemuksen elämän yllätyksellisyydestä ja ennakoimattomuudesta. Me koemme sen yhdessä, kukin tahollamme, ja voimme aavistaa, että joku toinenkin ihminen tuntee nyt samoin kuin minä.

Ajattelen, että tällaisina aikoina on luontevaa etsiä turvaa Jumalasta. Mitä hämärämmältä, mitä pimeämmältä tulevaisuus vaikuttaa, sitä tärkeämmältä tuntuu Raamatun lupaus, että se ei merkitse Jumalan poissaoloa. Epävarmuus ja pelko eivät sysää Jumalaa etäälle, vaan niidenkin keskellä hän on läsnä.  Hänen turvissaan ihminen voi aina katsoa tulevaisuuteen kuin katsoisi valoon, säilyttäen toivonsa.

Rukoilemme psalmin 139 sanoin:

Herra, sinä olet minut tutkinut,
sinä tunnet minut.
Missä olenkin, minne menenkin, sen sinä tiedät,
jo kaukaa sinä näet aikeeni.
Kuljen tai lepään, kaiken olet mitannut,
perin pohjin sinä tunnet minun tekemiseni.
Kielelläni ei ole yhtäkään sanaa,
jota sinä, Herra, et tuntisi.
Sinä suojaat minua edestä ja takaa,
sinä lasket kätesi minun päälleni.
Sinä tiedät kaiken.
Se on ihmeellistä, siihen ei ymmärrykseni yllä.

Minne voisin mennä sinun henkesi ulottuvilta,
minne voisin paeta sinun edestäsi?
Vaikka nousisin taivaaseen, sinä olet siellä,
vaikka tekisin vuoteeni tuonelaan, sielläkin sinä olet.
Vaikka nousisin lentoon aamuruskon siivin
tai muuttaisin merten taa,
sielläkin sinä minua ohjaat,
talutat väkevällä kädelläsi.
Vaikka sanoisin: »Nyt olen pimeyden kätköissä,
yö peittää päivän valon»,
sinulle ei pimeys ole pimeää,
vaan yö on sinulle kuin päivänpaiste,
pimeys kuin kirkas valo.
Aamen

Herra siunatkoon sinua ja varjelkoon sinua.
Herra kirkastakoon kasvonsa sinulle
ja olkoon sinulle armollinen.
Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi
ja antakoon sinulle rauhan.
Isän ja (+) Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
Aamen