Kirkon tekee kirkoksi itse Jumala

Mikä tekee kirkon kirkoksi? Tämä perustava kysymys nousee mieleeni usein, kun minulla on tilaisuus viivähtää hetki jossakin kirkkorakennuksessa. Sama kysymys askarruttaa epäilemättä muitakin, varmasti myös kirkkoja suunnittelevia arkkitehteja, kuten aikanaan arkkitehti Pekka Pitkästä, alkuperäisen Hirvensalon kirkon suunnittelijaa, tai nyt valmistuneen peruskorjauksen suunnittelijoita. Mikä tekee Hirvensalon kirkon kirkoksi tai minkä tahansa seurakuntatilan seurakuntatilaksi?

Kirkkorakennus on yleensä helppo tunnistaa kirkoksi. Ulkopuolelta katsottuna huomio kiinnittyy ikkunoiden muotoon, rakennuksen korkeuteen, katolla tai tornissa kohoavaan ristiin, ylipäätään ympäristöstä poikkeavaan ulkoasuun. Sisäpuolella havaitaan lisää yksityiskohtia, jotka ovat tunnusomaisia kirkoille. Alttaripöytä, saarnastuoli tai lukupulpetti, kynttilät, penkkirivit, korkealle nouseva katto ja urut kertovat, että nyt ollaan kirkossa. On kuitenkin edelleen kysyttävä, riittävätkö nämä yksityiskohdat tekemään kirkon kirkoksi.

Kirkon tunnusmerkit eivät ole luonteeltaan ainoastaan rakennusteknisiä tai sisutukseen liittyviä yksityiskohtia. Niillä on toki suuri merkitys sille tunnelmalle, joka kirkossa on aistittavissa. Jo ovesta sisään astuessa voi kokea, että tämä on erityinen paikka, jossa vallitsee erityinen tunnelma, tunnelma, jota voi sanoa hartaaksi, rauhalliseksi, ajattomaksi ja hoitavaksi. Mutta harras tunnelmakaan ei vielä tee kirkkoa kirkoksi.

Tämän messun aluksi täysin uusitun Hirvensalon kirkon siunaaminen alkoi pyhittämisellä. Kiinnitimme huomiomme kastemaljaan, veistokseen, alttariin, koko kirkon sisätilaa ja vielä kirkonkelloihinkin. Samassa yhteydessä luettiin Raamatun kohtia. Se alleviivaa kristillisen uskon vakaumusta, että kirkon tekee kirkoksi itse Jumala, joka puhuttelee meitä ihmisiä sanansa välityksellä.

Päivän evankeliumissa kuvataan tilanne, joka ei tapahdu rakennuksessa vaan taivaan alla Galileanjärven rantamilla. Siellä, missä Jeesus kulki, siellä oli aina myös ihmisiä. Niin myös tässä kertomuksessa. Ihmisillä oli Jeesukselle asiaa. Heitä yhdisti vakuuttuneisuus siitä, että Jeesuksella oli heille annettavaa. Evankeliumien monet kertomukset sairaiden, yksinäisten, hyljättyjen ja ulosheitettyjen kohtaamisista Jeesuksen kanssa kertovat uskosta Jumalan mahdollisuuksiin ja voimaan. Jeesus oli Jumalan vastaus heidän hätäänsä ja kyselyynsä elämän mielekkyydestä.

Evankeliumissa kerrotaan kuulovammaisesta miehestä, joka sai avun Jeesukselta. Aivan kuin ohimennen viitataan yhteen seikkaan, joka on lopulta oleellinen ja tärkeä siinäkin, mitä kirkossa, myös täällä Hirvensalon uudelleen käyttöön otetussa kirkossa tapahtuu. ”Jeesuksen luokseen tuotiin kuuro mies, joka ei pystynyt kunnolla puhumaan, ja häntä pyydettiin panemaan kätensä miehen päälle.” Merkillepantavaa on, että kuuro mies ei näytä itse olleen erityisen aktiivinen. Hänet tuotiin Jeesuksen luo ja hänet tuoneet pyysivät Jeesusta auttamaan. Me emme evankeliumikertomuksen perusteella tiedä, mistä miehen kuulovamma ja puhekyvyn menetys johtuivat. Emme myöskään tiedä, mitä mies itse ajatteli omasta tilanteestaan tai miten miehen Jeesuksen luo tuoneet ihmiset ajattelivat, että Jeesus häntä auttaisi. Nämä eivät kuitenkaan ole oleellisia kysymyksiä kun ajatellaan sitä, mikä kirkko on.

Kirkon kannalta olennaista on, että täällä Jeesus toimii. Täällä ihmiseltä ei odoteta omia tekoja, saavutuksia tai osaamista. Täällä ollaan Herramme Jeesuksen kohdattavina, hänen rakkautensa, hyvyytensä ja kaikkivaltiaan voimansa hoidossa. Niin paljon hengellisen elämän alueella on inhimillistä ponnistelua, yritystä olla kunnon kristitty ja Jumalan tahdon mukainen uskovainen. Se puolestaan johtaa siihen, että niin paljon hengellisen elämän alueella on vaatimuksia, rimoja ja kynnyksiä, joita pitäisi ylittää. Siksi on myös vertailua ja arvottamista, arvostelua ja tuomiomieltä, kaikkea sitä, mikä tekee uskonelämästä tarpeettoman raskasta.

Kirkossa oleellisinta on se, mitä Jumala tekee Herramme Jeesuksen kautta Pyhässä Hengessä, ei se, mitä me teemme ja saamme aikaan. Toki tänään tässä juhlamessussa meitä ihmisiä on erilaisissa palvelutehtävissä, arkkipiispa mukaan lukien, mutta se ei ole oleellisin asia. Jokainenhan meistä kirkkoon tulleista osallistuu tähän messuun jo pelkällä läsnäolollaan. Tärkeintä on tänäänkin kuitenkin se, mitä Herramme Jeesus tekee, mitä hän saa aikaan. Puhuttelevin esimerkki siitä, että Jeesus Kristus täällä toimii emmekä me, on pyhä ehtoollinen. Jeesus antaa meille itsensä, me otamme vastaan. Olemme hänen hoidossaan, hänen armonsa ja rakkautensa ympäröiminä. Jeesuksen ja kuulovammaisen miehen kohtaamista seuranneet ihmisjoukot sanoivat kaiken nähtyään: ”Hyvin hän on kaiken tehnyt.”

Jeesuksen ja kuulovammaisen miehen kohtaamisessa Jumalan armo tuli konkreettiseksi, se armo, jota ei voi omilla teoilla ansaita eikä hurskaimmallakaan elämällä varmistaa. Siinä tapahtui paljon enemmän kuin vain se, että mies sai kuulonsa ja puhekykynsä takaisin. Siinä Jumalan ikuinen, ajasta ja paikasta riippumaton todellisuus, se, jota usein nimitämme tuonpuoleisuudeksi, tuli keskelle arjen elämää ja ihmisen hätää. Se tapahtui Galileanjärven rannalla. Se voi tapahtua missä vain. Ja sama tapahtuu kirkossa, tänään myös Hirvensalon kirkossa: Jeesus kohtaa jokaisen meistä ilman ehtoja ja täälläkin ikuisuus tulee näiden uusittujen seinien suojassa keskuuteemme.

Tänään on kiitoksen päivä. Kiitos suunnittelijoille, rakentajille, sisustajille, kaikille, jotka ovat tehneet mahdolliseksi Hirvensalon kirkon ja seurakuntakeskuksen uudistuksen. Kiitos Jumalalle, joka Jeesuksessa kohtaa meidät tämän rakennuksen suojissa, ilman ehtoja, ilman omia ponnistelujamme. Kiitos hänelle, joka lahjoittaa meille armonsa ja rakkautensa, hänelle, joka viime kädessä tekee kirkosta kirkon. ”Hyvin hän on kaiken tehnyt!”