Jumala on kanssamme
1.1.2021
Uusi vuosi on alkanut. Mieleen nousee kysymys, millaiseksi tuleva vuosi mahtaa muodostua. Olisi helpottavaa tietää, mitä edessä olevat viikot ja kuukaudet tuovat tullessaan. Vai olisiko sittenkään? Yksi elämän kiehtovimpia piirteitä on juuri siinä, että emme tiedä tulevaa. On tyydyttävä epävarmuuteen ja yllätyksellisyyteen. Juonipaljastuksia ei tarjota, vaan jokaisessa hetkessä on mukana jotakin ainutlaatuista ja ennen kokematonta.
Emme kuitenkaan ole tuuliajolla tai sokean sattuman heiteltävänä. Olemme hyvän Jumalan huomion kohteina. Sitä sanotaan johdatukseksi. Jumala kulki mukanamme eilen, hän on läsnä tänään ja hän odottaa meitä jo huomisessa. Mitä alkanut vuosi tuokin tullessaan, voimme luottaa lupaukseen: Jumala on kanssamme. Hän itse sanoo: ”Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.” (Jer. 29:11)
Hyvää uutta vuotta ja Jumalan siunausta jokaiseen päivään.