Saarna Turun tuomiokirkossa 24.12.2023

Joulun tunnelma on ainutlaatuista. Se syntyy monesta yksittäisestä osasta. Joulumusiikki, koristeet, jouluruokien tuoksut sekä kyntteliköt ja tähtivalot tuovat mukanaan muistoja menneistä jouluista.

Joulun tunnelmaa odotetaan, koska se huokuu levollisuutta, pysähtymistä, yhteyttä eläviin ja jo kuolleisiinkin läheisiin, rauhaa, toivoa ja kaikenkattavaa harmoniaa, sopusointua. Keskellä pimeintä vuodenaikaa joulu on kuin piipahdus toisessa todellisuudessa, sellaisessa todellisuudessa, jossa ei ole turhia rasituksia, ei vaatimuksia, ei jännitteitä eikä ristiriitaisuuksia. Joulun tunnelmaa kaivataan, koska tässä taakse jääneen syksyn ja tulevan kevään taitekohdassa siltä odotetaan lupaa vain olla, mahdollisuutta rauhalliseen ja kiireettömään aikaan ennen arjen pyörityksen uudelleen alkamista.

Joulu ja sen tunnelma heijastavat meidän ihmisten kaipuuta olotilaan, jossa kaikki on hyvin. Elämä kaikkineen on toisinaan vaativaa, ja jokainen joutuu huomaamaan, että kaikki ei ole suinkaan aina hyvin. Kaikilla eivät asiat ole hyvin edes jouluna, ja siksi joulun tunnelmasta voi olla silloin kovin vaikea saada kiinni. Silti toiveissa elää ajatus toisenlaisesta todellisuudesta, ja juuri siitä joulun tunnelma antaa pienen välähdyksen.

Mutta onko tuollainen toisenlainen todellisuus olemassa? Onko mahdollista, että on olemassa olotila, jossa eivät vaatimukset ja ristiriitaisuudet paina mieltä? Vai onko se vain toiveajattelua – ihmismielen rakentama utopia, johon joulunaikaan kerran vuodessa koetetaan paeta?

Turun tuomiokirkko on vanha rakennus. Tämän kirkon rakentajia ja vuosisatojen kuluessa täällä käyneitä on innostanut usko siihen, että toinen todellisuus on olemassa. Kirkon holvit kaartuvat korkealla yläpuolellamme ikään kuin muistuttaen, että elämässä on avarampia ulottuvuuksia kuin vain ne, joiden kanssa tavallisesti olemme tekemisissä. Luonnonvaloa kirkkosaliin tulee päiväsaikaan niukasti. Se johtaa siihen, että tavallista hämärämmässä tilassa joka ikinen valon lähde, vaikkapa kynttilänliekki, erottuu selvästi.

Tästä kirkkorakennuksesta löydän yksityiskohdan, joka erityisellä tavalla ainakin itselleni muistuttaa, että se, mitä kulloinkin näen, ei ole koko todellisuus. Tuomiokirkossa penkeissä istuessamme katseet suuntautuvat pääalttarille, joka on 1400-luvun loppupuolella rakennetussa Kaikkien pyhien kappelissa. Täältä kirkkosalista katsoen alttaripöytä näyttää olevan kaukana. Korkea aukko, joka johtaa kirkkosalista kappeliin ja kirkon kuoriosaan, on hyvin kapea. Tälle puolelle näkyy alttaripöydän lisäksi ainoastaan Jeesuksen kirkastumista kuvaava, ruotsalaisen Fredrik Westinin vuonna 1834 maalaama alttaritaulu ja sitä ympäröivät komeat kehysrakennelmat.

Paljon jää kappelista näkymättä tänne kirkkosaliin. Mitä kaikkea siellä onkaan, selviää vain astumalla sinne kapean ja lyhyen käytävän läpi. Siellä on muun muassa Robert Wilhelm Ekmanin 1800-luvun puolivälissä maalaamat freskot, jotka kuvaavat Jeesuksen elämää. Aivan alttarin vieressä, täältä katsoen sen oikealla puolella, on maalaus, jossa Jeesus-lapsi on äitinsä Marian sylissä paimenten ympäröimänä. Kappelin värikäs ja ainutlaatuinen kokonaisuus näkyy tänne kirkkosaliin vain osittain, mutta siitä huolimatta sekin, mikä tänne ei näy, on siellä olemassa. Se, mikä erottuu tänne kirkkosaliin, kutsuu alttarille ja siihen todellisuuteen, joka on aistittavissa vain kapean, korkean ja lyhyenkäytävän toisella puolella.

Joulussa on jotakin samaa. Se muistuttaa, että on olemassa toisenlainen todellisuus – sellainen, jota määrittävät rauha, levollisuus, oikeudenmukaisuus, rakkaus ja armo. Tämä todellisuus on olemassa, vaikka sitä ei aina huomaa eikä hahmota. Joulu on vuodenkierrossamme muutaman viikon kestävä aikaikkuna, jonka kuluessa tuohon toiseen todellisuuteen astutaan. Jouluevankeliumissa kedolla yötöissä olleet paimenet kokivat tämän. Enkelien kehotuksesta he kiireesti etsiytyivät tapaamaan vastasyntynyttä Jeesusta. Tapaamisen jälkeen paimenten kerrotaan palanneen toihinsä ”kiittäen ja ylistäen Jumalaa siitä, mitä olivat kuulleet ja nähneet.”

Paimenet eivät siis jääneet tuohon ihmeelliseen hetkeen betlehemiläisessä eläinsuojassa, vaikka siinä oli ilmeisen hyvä olla. Heitä odotti arki tavanomaisine vaiheineen ja haasteineen. Heidän oli palattava kantamaan vastuunsa ja sen mukanaan tuomat rasitteet. Jotakin oli kuitenkin toisin kuin aiemmin. He olivat yhä vakuuttuneempia siitä, että tuo Jeesuksen syntymän myötä heille avautunut todellisuus on olemassa ja siksi he saivat uuden, toiveikkaan näkökulman siihen kaikkeen, mitä elämä ja sen arki heidän osakseen oli tuova.

Hyvä kokoontunut seurakunta. Joulu tuo siis keskuuteemme todellisuuden, jota luonnehtivat rauha, levollisuus, sopusointu ja toivo. Tuo todellisuus ei katoa mihinkään, vaikka tämä juhlan aika ennen pitkää päättyykin. Joulu kutsuu meitä astumaan syvemmälle tuohon todellisuuteen, joka on olemassa siitä huolimatta, että niin monet levottomuutta, pelkoa ja huolta synnyttävää asiaa havaitsemme paitsi omassa elämässämme myös koko maailmassa. Joulun sanoma pyrkii vahvistamaan luottamustamme siihen, että kaikkien vaivojen, vaatimusten, uhkakuvien ja pelkojen keskellä on toivo, joka kannustaa näkemään tavallista korkeammalle, syvemmälle ja laajemmalle.

Turun tuomiokirkon alttarille on esteetön yhteys. Vaikka kaikkea sen ympärillä ei tänne kirkkosaliin asti erota, on selvää, että siellä on paljon muutakin kuin vain se mikä näkyy. Joulun ilmaisema todellisuus koskettaa kaikkia aistejamme ja silti sen kokonaisuus on paljon, paljon suurempi. Kaiken perustana on enkelien valoisa, kaikkien mahdollisten tulevaisuudennäkymien, elämän haasteiden ja erilaisten vaikeuksien yllä kaikuva viesti: ”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra.”