Arkkipiispa Tapio Luoma lukee krikkokuntien yhteisen rauhanvetoomuksen Turun tuomiokirkon alttarilta. Taustalla Suomen ortodoksisen kirkon arkkipiispa Leo, Helsingin katolisen hiippakunnan asiainhoitaja, isä Marco Pasinato, sekä Suomen vapaakristillisen neuvoston puheenjohtaja, pastori Jori Brander Suomen Metodistikirkosta.
Suomen Turussa juhlistettiin jokavuotiseen tapaan Ekumeenista joulua. Kirkkokuntien yhteisen rauhanvetoomuksen tuomiokirkossa esittivät Suomen evankelis-luterilaisen kirkon arkkipiispa Tapio Luoma, Suomen ortodoksisen kirkon arkkipiispa Leo, Helsingin katolisen hiippakunnan asiainhoitaja, isä Marco Pasinato, sekä Suomen vapaakristillisen neuvoston puheenjohtaja, pastori Jori Brander Suomen Metodistikirkosta.

”Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.” (Lk. 2:14)

Jouluevankeliumi kertoo tapahtumasarjasta, joka on ajallisesti etäällä meistä, mutta jonka asetelma on jokaiselle tuttu: omilla ratkaisuilla ja valinnoilla on koetettava löytää tapa selviytyä sellaisesta, mihin ei itse voi vaikuttaa. Ihmisen elämä rakentuu asioista ja tapahtumista, joihin emme voi vaikuttaa ja joihin voimme vaikuttaa, joihin on vain suostuttava ja joita voi koettaa muuttaa.

Keisarin verollepanomääräystä oli toteltava. Siksi Joosef ja Maria lähtivät liikkeelle kohti Betlehemiä. Kun päästiin perille, oli suostuttava jälleen uuteen pakkotilanteeseen, siihen, että majataloissa ei enää ollut tilaa. Joosefin ja Marian täytyi itse ratkaista, millä tavalla yöpymisen järjestivät, ja lopulta löytyi suoja eläinten joukosta. Siellä Jeesus sitten syntyi.

Jouluevankeliumin viestin yksi tärkeä näkökulma on huolenpito. Joosef ja Maria selvisivät pitkästä ja vaivalloisesta matkasta toisiaan tukien. Jeesus-lapsi sai rakastavan vastaanoton Marian ja Joosefin sylissä.

Läheisellä kedolla painenet kuulivat enkelien ylistyksen: ”Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.” Enkelien viesti suorastaan huokuu luottamusta Jumalan huolenpitoon, siihen, että Jumala on lähellä, olkoot elämäntilanteet millaisia tahansa ja olkoonkin, että niihin ei mitenkään voi vaikuttaa. Jumala syntyi ihmiseksi Jeesuksessa juuri siksi, että me huomaisimme hänen olevan lähellä. Hän ei jättänyt ihmistä yksin.

Vanhenemiseen emme voi vaikuttaa. Vuodet vierivät vääjäämättä jättäen jälkensä. Ikääntymisen myötä vauhti hidastuu, erilaiset vaivat ja sairaudet tulevat yhä enemmän osaksi arkea. Läheisten vanheneminen herättää levottomuutta siitä, kuinka arki sujuu kotioloissa tai miten hoiva järjestyy, kun läheinen ei yksin enää selviä. Voimien heikentyessä ja elämän muistuttaessa rajallisuudestaan mieleen nousee itseä koskeva huolestunut kysymys: kuinka minun käy? Jäänkö yksin omien ikävuosieni ja mieltä askarruttavien murheiden kanssa?

Suomalaisessa yhteiskunnassa on puhuttu paljon vanhusten asemasta. Viime kädessä on kysymys siitä, missä määrin vanhuutta osataan arvostaa. Korkean iän mukanaan tuoma kokemus on kautta aikojen merkinnyt nuorempien sukupolvien hyväksi koituvaa viisautta. Tätä ymmärrystä vanhuuden arvosta on syytä edelleen varjella. Vanhusväestöä on paitsi kunnioitettava myös tuettava ja taattava sille riittävä turva.

Ikävuosien karttumiseen ei voi vaikuttaa. Mutta siihen voimme vaikuttaa, miten huolehdimme toisistamme myös silloin, kun voimat vähenevät ja huoli omasta tulevaisuudesta askarruttaa. Käytäntö osoittaa, miten toisiamme arvostamme. Emme saa jättää toisiamme yksin.

Jouluevankeliumissa enkelien viesti vakuuttaa, että Jumala on lähellä. Hän ei ole jättänyt ihmistä yksin. Joulu kertoo Jumalan lahjasta, siitä, että hän on tullut vierellemme. Samalla se muistuttaa meitä meille annetusta tehtävästä pysyä toistemme lähellä ja pitää huolta toisistamme.

Olkoon siis Jumalalle kunnia korkeuksissa ja maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.