Arkkipiispa yhdessä messun toimittajien kanssa liturgisessa vaatetuksessa Turun tuomiokirkon portailla. Kuvassa myös pyhiinvaeltajia.
Saarna Viestipyhiinvaellusmessussa 14.8.2022 Turun tuomiokirkossa

Alussa oli Sana.
Sana oli Jumalan luona,
ja Sana oli Jumala.
Jo alussa Sana oli Jumalan luona.
Kaikki syntyi Sanan voimalla.
Mikään, mikä on syntynyt,
ei ole syntynyt ilman häntä.
Hänessä oli elämä,
ja elämä oli ihmisten valo.
Joh. 1:1‒4

 

Näenkö metsän puilta? Tätä kysyn itseltäni usein. Hahmotanko riittävän laajoja kokonaisuuksia vai kiinnittyykö huomioni liiaksi yksityiskohtiin? Näenkö, miten asiat liittyvät ja vaikuttavat toisiinsa, vai juuttuuko katseeni yksittäisiin ilmiöihin, ihmisiin ja tapahtumiin?

Uuden oppimiseen kuuluu oleellisesti sen oivaltaminen, miten asiat liittyvät toisiinsa ja aiemmin opittuun. Sadepisara ei ole vain pieni taivaalta tippunut vesiannos vaan monimutkaisen prosessin tuloksena syntynyt elämälle välttämätön luonnon peruselementti. Kirkon penkissä istuva seurakuntalainen ei ole vain messuun saapunut uskonnonharjoittaja vaan ihminen, jolla on oma historiansa, oma lähipiirinsä, omat toiveensa ja unelmansa.

Aina ei ole helppoa nähdä metsä puilta. Arjessa on paljon tehtäviä ja velvollisuuksia, jotka vain pitää hoitaa, eikä silloin ehdi tai jaksa miettiä isoa kuvaa. Silti niitäkin on joskus hyödyllistä tarkastella laajemmasta näkökulmasta. Miksi juuri tämän velvollisuuden täyttäminen suorastaan välttämätöntä? Mitä tärkeää tarkoitusta palvelee juuri tuo rutiinitoimenpide, joka toistuu samana päivästä toiseen?

Kun näkee metsän puilta, hahmottaa merkityksiä. Yksityiskohdat on syytä tuntea, mutta jos ei huomaa niiden paikkaa ja tehtävää kokonaisuuden osina, ne voivat jäädä irrallisiksi. Vasta kokonaiskuva paljastaa yksityiskohtien merkityksen.

Pilgrimsvandringen har i århundraden varit en del av den kristna kyrkans liv. Dagens pilgrimsvandrare går vidare på samma väg som deras föregångare för länge sedan har gjort. En pilgrimsvandring är inte enbart en vandring från en plats till en annan, utan i ordets djupaste mening en process, under vilken man kan lära sig att se vidare helheter i det egna livet, i naturen, i samhället, till och med i världsalltet.

Pyhiinvaellus on kuulunut vuosisatojen ajan kristillisen kirkon elämään. Tämän päivän pyhiinvaeltajat jatkavat samalla tiellä, jolla heidän edeltäjänsä kauan sitten kulkivat. Pyhiinvaellus ei ole vain kulkemista paikasta toiseen, vaan se on mitä syvimmässä mielessä prosessi, jonka aikana voi oppia näkemään laajempia kokonaisuuksia omassa elämässä, luonnossa, yhteiskunnassa, jopa maailmankaikkeudessa.

Visserligen ska en pilgrimsvandrare också ha sinne för detaljer. Man måste fatta beslut om en nödvändig utrustning och uppskatta de egna resurserna. Resan blir desto mer givande ju mera vandraren har öga för detaljer. Det finns mycket att se och höra; sädesfält och insjöar, barn som leker på sina hemgårdar och fåglar som cirklar på himlen, trafikens brus från landsvägar och arbetets ljud från husbyggen.

Toki pyhiinvaeltajalta vaaditaan myös yksityiskohtien tajua. On mietittävä tarpeellista varustusta ja arvioitava omia voimavaroja. Matka on sitä antoisampi, mitä enemmän kulkijalla on silmää yksityiskohdille. Nähtävää riittää pellolla kasvavasta viljasta järven aaltoihin, talon pihapiirissä leikkivistä lapsista taivaalla kaarteleviin lintuihin ja autoliikenteen huminasta rakennustyömaalta kuuluvaan kolkkeeseen.

Pyhiinvaelluksella mieleen nousevat myös oman elämän yksityiskohdat. Tuoreet sattumukset ja kohtaamiset, suhteet läheisiin ihmisiin, oma terveys ja toimeentulo sekä edessä odottavat ratkaisut ja valinnat vaativat huomiota. Joskus matka taittuu kevyin mielin, toisinaan raskaammin ajatuksin. Tunnelmat saattavat vaihdella, kun pyhiinvaeltaja tekee matkaa luonnossa ja oman mielensä poluilla. Pyhiinvaellus on matka, jossa yksityiskohtien kautta etsitään laajempaa kokonaisuutta ja isompaa kuvaa, asioiden ja ilmiöiden yhteyksiä ja syvimpiä merkityksiä.

Keväällä Savonlinnasta lähtenyt viestipyhiinvaellus on nyt saavuttanut tärkeän etapin, kun vietämme tätä messua. Vaellus halki kesäisen maiseman on tuonut teidät kulkijat Turkuun, josta matkanne jatkuu edelleen. Mitä kaikkea olettekaan havainneet matkan varrella ja millainen iso kuva siitä onkaan syntynyt? Mitä kaikkea tämä matka onkaan antanut juuri teille? Elämyksistä palkitsevimpia lienevät ne, jotka ovat syntyneet uuden oivaltamisesta, yhteyksien näkemisestä ja merkitysten hahmottamisesta.

Luin tämän saarnan alkuun Johanneksen evankeliumin ensimmäiset jakeet: ”Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala. Jo alussa Sana oli Jumalan luona. Kaikki syntyi Sanan voimalla. Mikään, mikä on syntynyt, ei ole syntynyt ilman häntä. Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valo.”

Evangeliet inleds, så som hela Bibeln, med skapelseberättelsen. Detaljerna i skapelseveckan som beskrivs i första Moseboken blir i Johannes berättelse en del av en helt ny mera omfattande helhet. Johannes vill att hans läsare förstår vad och vem det slutligen är som håller ihop hela den skapta verkligheten och ger den en mening. I första Mosebokens skapelseberättelse uttalade Gud ett ord, vars kraft födde himlen och jorden, himlakropparna och havet, växterna och djuren och slutligen människan. Evangelisten Johannes avslöjar att det Ordet som Gud då uttalade är grunden för hela världsalltet, och hela vårt vida universum.

Evankeliumi alkaa niin kuin koko Raamattu alkaa, luomiskertomuksella. Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa kuvatun luomisviikon yksityiskohdat asettuvat Johanneksen kerronnassa osaksi uutta, laajempaa kokonaisuuta. Johannes haluaa lukijoidensa ymmärtävän, mikä ja kuka pitää lopulta koossa koko luotua todellisuutta ja antaa sille merkityksen. Ensimmäisen Mooseksen kirjan luomiskertomuksessa Jumala lausui sanan, jonka voimasta syntyivät taivas ja maa, taivaankappaleet ja meri, kasvit ja eläimet ja lopuksi ihminen. Evankelista Johannes paljastaa, että tuo Sana, jonka Jumala lausui, on koko maailmankaikkeuden, koko laajan universumimme perusta.

 ”Kaikki syntyi Sanan voimalla. Mikään, mikä on syntynyt, ei ole syntynyt ilman häntä.” Kun evankelista Johannes puhuu Jumalan Sanasta, hän puhuu Kristuksesta, joka syntyi ihmiseksi, osaksi ihmiskunnan historiaa kaukaisessa maassa kauan sitten. Niinpä kun kirkko puhuu Jeesuksesta, se ei puhu vain historiallisesta henkilöstä, Nasaretin miehestä, vaan samalla Jumalan Sanasta, itse Jumalasta, jonka varassa on koko maailmankaikkeus. Kristus ei ole vain ihmisten syntien Sovittaja, vaan hän on koko universumia yhdistävä perusta, se iso kuva, josta jokainen luomakunnan yksityiskohta alkaa ja johon se päättyy ja josta se saa perimmäisen merkityksensä.

Tarvitsemme sanoja, joilla kuvata asioiden yhteyksiä ja merkityksiä. Se Sana, jolla Jumala on luonut kaiken, antaa koko todellisuudelle ja koko meidän elämällemme perimmäisen merkityksen, kun se nivoo yhteen kaiken, mitä on taivaassa ja maan päällä. ”Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valo.” Viime kädessä kaikki on yhtä, kaikki on Jumalan hyvän ja rakastavan tahdon ansiosta syntynyt Sanan voimalla, Kristuksen kautta. Tämä iso kuva suo lohtua, levollisuutta ja rauhaa erityisesti tällaisena aikana, jota nyt elämme, kun vihan voimat pyrkivät erottamaan ja rakentamaan raja-aitoja, kun valhe kätkee totuuden ja kun itsekkyys tuhoaa Jumalan luomistyötä.

Viestipyhiinvaellus jatkuu täältä Turusta Pyhän Olavin merireittiä pitkin ja saapuu aikanaan Trondheimiin Norjaan. Myös jokaisen kristityn elämänmatka jatkuu tästä hetkestä eteenpäin, sen mukaan kuin on Jumalan tahto. Suokoon Jumala, että huomaisimme yksityiskohtien ohella myös ison kuvan ja että näkisimme metsän puilta. Jumalan Sana, Kristus, on kaiken perusta ja koossapitävä voima. Tuon Sanan varassa jokainen pyhiinvaellus ja jokainen hetki elämänmatkan varrella on kiitoksen arvoinen.

 

Kuva: Timo Helenius