Avauspuhe Euroopan kirkkojen ekumeenisessa konferenssissa 1.12.2025

Hyvät naiset ja herrat, veljet ja sisaret Kristuksessa.

Minulla on suuri ilo Suomen evankelis-luterilaisen kirkon puolesta toivottaa teidät kaikki lämpimästi tervetulleiksi Suomeen. On kunnia saada järjestää tällainen konferenssi maassamme.

Haluan myös kiittää Euroopan kirkkojen konferenssia tämän erittäin tärkeän kokoontumisen järjestämisestä. On ratkaisevan tärkeää, että kirkon johtajat, akateemiset teologit ja muut asiantuntijat kokoontuvat keskustelemaan siitä, miten rauha Ukrainassa saavutetaan ja mikä on kirkkojen rooli tässä prosessissa. Se, mitä Ukrainassa tapahtuu, vaikuttaa laajasti – ei vain Ukrainaan, vaan koko Eurooppaan ja kristinuskon tulevaisuuteen tällä mantereella.

Haluan aloittaa mainitsemalla, että viime syyskuussa minulla oli etuoikeus vierailla Ukrainassa pohjoismaisten kirkonjohtajien delegaation jäsenenä. Kiitän sydämellisesti sekä Ortodoksista kirkkoa Ukrainassa että Saksan evankelis-luterilaista kirkkoa Ukrainassa vieraanvaraisuudesta matkamme aikana. Kokemus oli syvästi koskettava. Näimme maan jatkuvien hyökkäysten ja ilmahälytysten alla. Ymmärsimme sodan julmuuden kaikessa traagisuudessaan. On todellakin aiheellista, että rauhan polut löydetään ja niitä kuljetaan mahdollisimman pian.

Suomalaisena kirkonjohtajana, nähtyäni ja kuultuani mitä viime vuosina on tapahtunut, haluan nostaa esiin muutamia näkökohtia.
Olen seurannut huolestuneena, kuinka sekä poliittisessa että ekumeenisessa keskustelussa on tapahtunut vakavia takaiskuja siinä, miten Ukrainan sota ja Venäjän rooli siinä käsitellään. Sodan puhkeamista seuranneina kuukausina ei epäröity nimetä Venäjää hyökkääjäksi eikä puhua avoimesti Venäjän tekemistä sotarikoksista. Myös Venäjän ortodoksisen kirkon syvästi ongelmallinen rooli – sodan oikeutusten äänenä ja sotatoimien tukijana – tuotiin esiin ilman varauksia.

Viime aikoina tilanne on kuitenkin mielestäni muuttunut. Tänään kuulemme eri puolilta maailmaa, myös Euroopasta ja Yhdysvalloista, lausuntoja, jotka joko toistavat Venäjän retoriikkaa tai välttelevät ottamasta kantaa sotaan – ikään kuin kyseessä olisi kahden yhtä vastuullisen osapuolen välinen konflikti, jossa neutraalius olisi sopiva vastaus. Valitettavasti tämä muutos on ollut havaittavissa myös Kirkkojen maailmanneuvostossa. Oli huolestuttavaa kuulla, että KMN:n keskuskomitea, jonka jäsen olen ja joka kokoontui Johannesburgissa kesäkuussa, ei kyennyt hyväksymään – edes sisällön lieventämisen jälkeen – pohjoismaisten luterilaisten ja ortodoksisten kirkkojen yhteistä lausuntoa Ukrainasta Venäjälle siepatuista lapsista.

Henkilökohtaisesti en pysty lainkaan ymmärtämään perusteita, joiden vuoksi Venäjä päätti hyökätä Ukrainaan. Ja siksi minun on äärimmäisen vaikea ymmärtää, miksi nämä perusteet näyttävät olevan monille päteviä ja hyväksyttäviä.

En sanoisi tätä ääneen, ellei mielestäni kirkkojen välisten järjestöjen, kuten Euroopan kirkkojen konferenssin ja Kirkkojen maailmanneuvoston, rooli olisi tässä suhteessa tärkeä. Niin kauan kuin annetaan uskonnollisia perusteluja mille tahansa sotilaalliselle hyökkäykselle itsenäistä valtiota vastaan, kirkkojen on oltava mukana puuttumassa uskonnolliseen hegemonistiseen retoriikkaan. Hyökkäyksen kohteeksi joutuneiden maiden kirkkojen roolin vahvistamiseksi niiden tulee voida osallistua kirkkojen välisten järjestöjen työhön. Siksi arvostan suuresti CEC:n roolia tämän konferenssin järjestämisessä. Samoin on tärkeää, että KMN:n eurooppalaiset jäsenkirkot tekevät yhteistyötä Ukrainassa toimivan autokefaalisen ortodoksisen kirkon jäsenyyshakemuksen tukemiseksi Kirkkojen maailmanneuvostossa.

Kaikki pyrkimykset löytää polkuja kestävään ja oikeudenmukaiseen rauhaan Ukrainassa ovat nyt erittäin tervetulleita. Yhdysvaltojen ja Venäjän nykyiset toimet ovat tärkeitä, mutta ne tarvitsevat Euroopan ja ennen kaikkea Ukrainan itsensä osallistumista. Toivon ja rukoilen, että tämä konferenssi löytää nuo polut. Kysymys on sekä kiireellinen että vaikea. Tämä konferenssi voi osoittautua vaikutusvaltaiseksi, kauaskantoiseksi ja hedelmälliseksi. Tätä varten meidän on oltava avoimia, rehellisiä ja halukkaita ymmärtämään osallistujien erilaisia näkökulmia.

Viime syyskuussa me Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispat julkaisimme vihkosen nimeltä Kutsu rauhaan. Siinä me suomalaiset piispat toteamme seuraavaa:

Oikeudenmukainen rauha edellyttää kansainvälisesti tunnustettujen ihmisoikeuksien ja tasa-arvon toteutumista. Tämä tarkoittaa, että konflikti voidaan ratkaista vain, jos osapuolet ovat valmiita neuvottelemaan omista eduistaan ja odotuksistaan. Sodan uhrit on kuultava asiantuntijoina, joita he ovat, ja siviilien ääni on otettava huomioon, kun yhteiskunnan hajonneita rakenteita kootaan uudelleen. Kaikenikäiset ja -taustaiset ihmiset on otettava mukaan päätöksentekoon.
Konfliktin syynä on vallan ja resurssien epäoikeudenmukainen jakautuminen, joten keskustelua tarvitaan paljon. Onnistunut rauhanprosessi palauttaa sodan uhrien arvokkuuden, saattaa syylliset vastuuseen ja ottaa molemmat tasavertaisina mukaan yhteiskuntaan.

Kristillisestä näkökulmasta rauha on Jumalan tahto, Jumalan työ ja Jumalan lahja. Rauhan edistäminen on Jumalan tahdon seuraamista.

Jumala siunatkoon konferenssimme.

Kuva: CEC Kinga Majewska. Tilaisuudessa avapsuheenvuoron pitivät arkkipiispa Tapio Luoma, arkkipiispa Elia, puhemies Jussi Halla-aho ja CEC:in varapresidentti Dagmar Winter.