Hän rukoilee meidän puolestamme

Levolle lasken, Luojani, armias ole suojani. Sijaltain jos en nousisi, taivaaseen ota tykösi. Aamen.

Kaikista suomalaisten oppimista rukouksista tämä taitaa olla yksi tunnetuimmista. Myös minun äitini opetti sen minulle lapsuudessani. Runon muotoon puetut sanat ovat jääneet mieleeni ja kulkeneet mukanani elämän eri vaiheissa. Nämä sanat ovat riittäneet rukoukseksi silloinkin, kun muita sanoja ei ole löytynyt. Vaikka rukous liitetään lapsuuteen, sen sisältö on ajankohtainen kaikissa ikävaiheissa.

Tutusta iltarukouksesta välittyy se, mikä rukouksessa ylipäätään on oleellista. Siinä turvaudutaan Jumalaan, Luojaan, joka on lahjoittanut elämän ja kaiken hyvän siinä. Siinä jättäydytään ihmistä suuremman Voiman turviin. Edessä on yön lepo, ja siihen valmistaudutaan muistamalla elämän rajallisuutta: Sijaltain jos en nousisi, taivaaseen ota tykösi. Suuren lapsikuolleisuuden aikoihin tuolla pyynnöllä on ollut aivan erityistä merkitystä. Tänäänkin se muistuttaa, että jokainen aamu on osoitus Jumalan armosta, siitä, että elämä jatkuu uuteen päivään.

Rukouksella ja rukoilemisella on suuri voima. Rukous on osoitus ajatuksesta, toiveesta tai vakaumuksesta, jonka mukaan tämän aistein havaittavan todellisuuden rinnalla on olemassa myös toisenlainen todellisuus. Sitä todellisuutta viisi aistiamme eivät normaalisti tavoita. Rukouksessa tuo toinen todellisuus tulee tähän hetkeen, tähän aikaan ja tähän paikkaan. Rukoilevalla ihmisellä on taju siitä, että suuri, ihmistä verrattomasti suurempi Voima on lähellä ja kuuntelee häntä. Rukous kuuluu oleellisesti uskontoihin. Varsinkin elämän vastoinkäymisten keskellä rukous nousee mieleen avunpyyntönä, vaikka ihminen ei edes olisi erityisen uskonnollinen.

Kristillisessä uskossa rukouksella on selvä osoite, kolmiyhteinen Jumala. Kristitty voi luottaa siihen, että Jumala kuulee rukoukset myös silloin, kun sanoja ei löydy ilmaisemaan, mitä sisimmässä on. Sanat eivät lopulta olekaan rukouksessa tärkeintä. Paljon tärkeämpää on se, että voi vain levätä Jumalan läsnäolossa. Itse asiassa rukous onkin kaksisuuntaista: se ei ole vain ihmisen hiljentymistä Jumalan edessä vaan myös Jumalan rakastavaa mukana oloa ihmisen elämässä. Siinä ovat läsnä elämän ilot ja surut, riemut ja murheet. Ne ovat Jumalan tiedossa.

Tämän päivän evankeliumissa Jeesus rukoilee taivaallista Isää. Hän rukoilee seuraajiensa puolesta. Tätä rukouksen muotoa on totuttu nimittämään esirukoukseksi. Ei tule aina ajatelleeksi, miten merkittävä huomion osoitus toiselle ihmiselle on se, että rukoilee hänen puolestaan. Siinä rukoilija jättää mielessään olevan ihmisen luottavasti Jumalan käsiin ja pyytää, että Jumalan hyvä tahto toteutuisi hänen elämässään. Se on vahva tuen osoitus ja merkki välittämisestä.

Rukous ei ole aikaan eikä paikkaan sidottua. Rukoilla voi missä ja milloin tahansa. Kuitenkin aivan erityinen paikka rukoukselle on kirkko. Tänäänkin tässä messussa rukoillaan paljon hyvin monenlaisten asioiden ja ihmisten puolesta. Kirkon erityinen tunnelma tukee hiljentymistä ja Jumalan läsnäolossa viipymistä. Monet ovatkin todenneet, että kirkossa on erityisen helppo rukoilla.
Sekä rukous että kirkko ovat sellaisia kohtia tässä aistein havaittavassa maailmassa, jossa toinen maailma, näkymätön todellisuus tai se, mitä on totuttu nimittämään Jumalan valtakunnaksi, tulee tähän hetkeen ja paikkaan. Kirkossa ja rukouksessa ollaan aina kahden todellisuuden rajalla, ja juuri siinä etsitään voimia, johdatusta ja toivoa.

Rukous on tänään tärkeässä osassa tämän päivän messussamme senkin vuoksi, että tänään vihittään hiippakuntaamme ja kirkkoomme kolme uutta diakoniatyöntekijää ja kymmenen uutta pappia. Nämä ovat tärkeitä tapahtumia ei ainoastaan teidän vihittävien elämässä vaan myös koko kirkkomme elämässä. Kristillisen kirkon tapa vihkiä diakonian ja pappisvirkaan uusia ihmisiä sisältää kaksi tärkeää elementtiä: kätten päälle panemisen ja rukouksen. Kätten päälle paneminen on konkreettinen osoitus Jumalan kutsusta ja siunauksesta. Rukouksessa annetaan vihittävät Jumalan johdatukseen ja hänen käyttöönsä siinä virassa, johon heidät vihitään.

Hyvät kirkon virkaan vihittävät, tulevat diakoniatyöntekijät ja papit. ”Minä rukoilen heidän puolestaan.” sanoo Jeesus päivän evankeliumissa. Hän rukoilee myös teidän puolestanne. Olettehan te hänen seuraajiaan ja haluattehan te antaa osaamisenne, kokemuksenne ja persoonanne hänen käyttöönsä virassa, johon teidät tänään vihitään. Te ette jää oman voimanne ja viisautenne varaan, vaan teidän tukenanne on itse Herramme Jeesus, hän jonka ikeen te saatte kohta olallenne ja harteillenne, kun stola puetaan yllenne.

Hyvä seurakunta. Myös teitä kutsutaan rukoilemaan vihittävien puolesta. Aivan pian osoitan sanani myös teille, kun esitän seuraavanlaisen pyynnön: ”Ottakaa virkaan vihityt rakkaasti vastaan, tukekaa heitä heidän työssään ja kantakaa heitä rukouksissanne Jumalan eteen.” Seurakunnan rukous työntekijöidensä puolesta on tärkeää. Tiedän sen omasta kokemuksesta. Ilman esirukouksia ei jaksaisi. Ja samalla meidän palkattujen työntekijöiden on tärkeä muistaa, että myös meitä kutsutaan rukoilemaan seurakuntalaisten puolesta.

”Minä rukoilen heidän puolestaan.” Suurin ja valoisin viesti tänä pyhänä sisältyy tuohon Jeesuksen lauseeseen. Hän rukoilee meidän puolestamme.