Maarian kirkon käyttönottomessu 

Joh. 5:1–15 

Maarian kirkon ovet ovat jälleen auki. Kun astuimme eteisestä sisään kirkkosaliin, meitä tervehti tuttuun tapaan Herramme Jeesus, jota esittävä triumfiristi on omalla paikallaan kirkon alttarin edessä. Olemme jo ehtineet katsella ympärillemme ja panna merkille, mikä on muuttunut runsaan vuoden kestäneen remontin aikana. Ei niin kovin paljon, jotakin kuitenkin. Oleellista on, että Maarian seurakunta voi jälleen viettää messua tässä ainutlaatuisessa pyhäkössä. Remontin jälkeen sen pystyy yhä paremmin palvelemaan paikkana, jossa rukoillaan ja kiitetään Jumalaa. Kiitokseen seurakunnalla todella on aihetta, kun on päästy palaamaan tuttuun kirkkoon. Tämän pyhän aihe kiinnittääkin sopivasti huomiota  kiitollisuuteen. 

Maarian kirkon remontin yhteydessä tehtiin arkeologisia tutkimuksia. Uutiset lattian alta löytyneistä arkuista muistuttivat, että tämä kirkko on ollut lukuisten sukupolvien ajan ihmiselämän maamerkki. Taju siitä, että tässä pyhäkössä on rukoiltu ja kiitetty vuosisatojen ajan, saa pohtimaan, millaista elämä näillä tienoilla ennen aikaan on mahtanut olla. Mistä unelmoitiin, mikä koettiin raskaaksi, mistä kiitettiin? Elämä on tietysti näyttänyt erilaiselta eri aikoina. Kuitenkin rohkenen olettaa, että kaikkien aikojen ihmisille on yhteistä kysyä, kuinka voisin selviytyä vaikeuksista ja mistä löytäisin voimia ja toivoa sekä ilon ja kiitoksen aiheita. 

Päivän evankeliumissa kerrotaan miehestä, jonka päivät täyttyivät kaipauksesta ja odotuksesta. Kolmenkymmentä kahdeksan vuotta kestänyt sairaus koettelee ketä tahansa. Se saa yhä uudestaan kysymään, miltä elämä näyttäisi ja tuntuisi terveenä. Unelma paranemisesta sai miehen monien muiden sairaiden tavoin odottamaan ihmettä, jonka uskottiin Betesdan lammikolla tapahtuvan. Lammikon ympärillä oli tungosta, kun sairauksien vaivaamat odottivat mahdollisuutta päästä kuohuvaan veteen. Apua oli tosin tuossa tapauksessa tarjolla vain nopeimmalle, hänelle, jonka onnistui ensimmäisenä päästä lammikkoon. 

Kohtaaminen Jeesuksen kanssa paljastaa, että sairaan miehen ongelma ei ainoastaan ollut häntä jo pitkään piinannut vaiva, vaan sen lisäksi toistuva jääminen paranemismahdollisuuden ulkopuolelle.  Hänen kuvauksensa omasta tilanteestaan on surullinen: ”Minulla ei ole ketään, joka auttaisi minut altaaseen, kun vesi kuohahtaa. Aina kun yritän sinne, joku toinen ehtii ennen minua.”  Minulla ei ole ketään. Jään aina syrjään. En koskaan onnistu saamaan kiinni edes pienestä toivonkipinästä. 

Tällaiselta maailma niin usein ja niin monen kokemuksen mukaan näyttää. Betesdan lammikon ympärillä päivästä toiseen kokoontuneet sairaat uskoivat kuohuvan veden parantavaan voimaan, mutta he myös uskoivat, että vain ensimmäisellä veteen ehtineellä on toivoa. Sairaana ja heikkoinakin heidän piti suostua kilpailemaan kisassa, jossa vain harvalla oli mahdollisuus voittaa. Jeesuksen kohtaaman miehen huolena ei ollut vain se, ehtiikö hän ajoissa veteen, vaan ennen kaikkea se, löytyykö ketään ihmistä, joka auttaisi hänet pulppuavaan lähteeseen. 

Ajat ovat muuttuneet, mutta niin monien kokema ulkopuolisuuden ja yksin jäämisen tunne sairauksien ja vaivojen piinatessa on pysynyt samana. Avun saamista pitää odottaa ja jonottaa. Mitä kauemmin odotus ja jonottaminen kestävät, mieleen hiipii kysymys, välittääkö minusta edes kukaan. Eikö minua huomata? Kauanko vielä pitää jaksaa?  

Evankeliumin tärkeimpiä viestejä on, että Jeesus huomasi sairaan miehen ja puhutteli häntä. Paikalla oli toki muitakin sairauksien vaivaamia, mutta Jeesus kohdisti huomionsa juuri tähän mieheen. Jeesuksen huomiota ja kiinnostusta ei tarvitse jonottaa eikä hänen huomionsa saamisesta tarvitse kilpailla. Hän tuntee ja tietää jokaisen ilot ja surut, sairaudet ja vaivat.  

Evankeliumin kertomuksessa sairas mies parani vaivastaan. Hänen ei tarvinnut edes yrittää päästä kuohuvaan veteen. Kaikki eivät kuitenkaan parane, vaan heidän elämässään sairaus pysyy mukana. Tästä huolimatta he ovat Jeesuksen huomion kohteena. Hän tietää, mitä kukin kaipaa, mistä unelmoi, mikä tuottaa iloa, mikä taas surua. Maarian kirkon triumfiristi tuo selvästi eteemme Kristuksen, joka itse kärsi ja joka sen vuoksi tietää mitä on kipu – kipu, jonka sairaudet aiheuttavat, kipu, jonka toiset ihmiset saavat aikaan, ja kipu, joka seuraa siitä, että kokee jäävänsä aivan yksin. Sairaan miehen parahdus ”Minulla ei ole ketään!” kantaa mukanaan samaa tuskaa kuin Jeesuksen huuto ristillä: ”Jumalani, miksi hylkäsit minut?” 

Päivän evankeliumin kiinnostava yksityiskohta on, että siinä ei suoraan kerrota kiitollisuudesta. Toisin kuin joissakin muissa parantamiskertomuksissa, vaivoistaan vapautunut ei kiittänyt Jeesusta saamastaan avusta. Mutta vaikka kiitoksen sanoja ei lausuttukaan, kiitollisuus on kertomuksessa vahvasti läsnä. Liikuntakyvytön oli parantunut ja kantoi Jeesuksen kehotuksen mukaisesti makuualustaansa pois liiankin tutuksi tulleelta Betesdan lammikolta. Tämä kuitenkin herätti paheksuntaa, koska sapattina ei saanut tehdä mitään, ei kantaa makuualustaa.  

Kiitollisuus huokuu miehen sanoista moittijoilleen: ”Se, joka teki minut terveeksi, sanoi minulle: ’Ota vuoteesi ja kävele.’” Ei laajempia selityksiä ja pohdintoja, vain viittaus siihen, mitä oli tapahtunut. Kukapa ei olisi kiitollinen tällaisessa tilanteessa, eikä kiitollisuutta voi himmentää edes niiden moite, jotka eivät näe tapahtuneen merkitystä, sitä, että syrjäytynyt ja ulkopuolelle jäänyt sai avun. 

Hyvä seurakunta. Maarian remontoidussa kirkossa on tilaa kiitokselle yhtä lailla kuin täällä on tilaa myös kivulle ja rukouksille, joissa pyydetään Jumalan huomiota omien vaivojen keskellä. Emme me aina pysty tuntemaan kiitollisuutta. Mutta ehkä yksi päivän evankeliumin opetuksista onkin, että kiitollisuus on enemmän kuin tunne – se on elämänasenne. Elämä itsessään on lahja, joka meille on annettu. Kenenkään elämä ei ole inhimillisten mittapuiden mukaan täydellistä – ei ole menneinä aikoina ollut eikä tule olemaan tulevaisuudessakaan. Mutta sen Maarian kirkko ja päivän evankeliumi jokaiselle vakuuttavat, että Jeesus huomaa jokaisen. Hänen jakamatonta huomiotaan ei tarvitse jonottaa.  

Kiitos ja ylistys olkoon Jeesukselle Kristukselle, kirkon Herralle ja syntisen ihmisen Pelastajalle!