Anteeksiantaminen ja kristityn identiteetti

Matt. 18:15–22 

ANTEEKSIANTAMINEN JA KRISTITYN IDENTITEETTI 

Jeesus sanoi opetuslapsille:
    ”Jos veljesi tekee syntiä, ota asia puheeksi kahden kesken. Jos hän kuulee sinua, olet voittanut hänet takaisin. Mutta ellei hän kuule sinua, ota mukaasi yksi tai kaksi muuta, sillä ’jokainen asia on vahvistettava kahden tai kolmen todistajan sanalla’. Ellei hän kuuntele heitäkään, ilmoita seurakunnalle. Ja jos hän ei tottele seurakuntaakaan, suhtaudu häneen kuin pakanaan tai publikaaniin. Totisesti: kaikki, minkä te sidotte maan päällä, on sidottu taivaassa, ja kaikki, minkä te vapautatte maan päällä, on myös taivaassa vapautettu.
    Minä sanon teille: mitä tahansa asiaa kaksi teistä yhdessä sopien maan päällä rukoilee, sen he saavat minun Isältäni, joka on taivaissa. Sillä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään.”
    Silloin Pietari tuli Jeesuksen luo ja sanoi: ”Herra, jos veljeni yhä uudestaan tekee väärin minua kohtaan, niin kuinka monta kertaa minun on annettava hänelle anteeksi? Peräti seitsemän kertaako?”
    ”Ei seitsemän, vaan seitsemänkymmentäseitsemän kertaa”, vastasi Jeesus. 

Piispantarkastuspäivät Paattisten seurakunnassa ovat olleet antoisa kokemus. Tarkastusseurueemme on voinut tutustua seurakunnan elämään, seurakuntalaisiin ja siihen toimintaympäristöön, jonka keskellä täällä eletään. Paattinen on paikkakunta, jolla on vahva identiteetti. Osana suurta Turun kaupunkia täällä on säilynyt vahva taju tälle paikkakunnalle ominaisesta erityislaatuisuudesta. Tähän kaikkeen on ollut kiinnostavaa tutustua. 

Identiteetti onkin ihmiselle tärkeä asia. Se kertoo paljon, millainen ihminen pohjimmiltaan on, mitä hän pitää tärkeänä ja mistä näkökulmasta hän katselee maailmaa. Identiteetti, siis se, kuka minä pohjimmiltani olen, on kuitenkin hyvin moni-ilmeistä. Kenenkään identiteetti ei muodostu vain yhdestä asiasta, vaan se on kokonaisuus, joka rakentuu monenlaisista aineksista. Niitä aineksia antavat esimerkiksi paikkakunta, olkoon se synnyinpaikka tai asuinpaikka. Te paattislaiset ette ole pelkästään paattislaisia, vaan myös turkulaisia. Maakunta, josta ollaan kotoisin, antaa identiteetille oman leimansa. Suomalaisuus ja eurooppalaisuuskin kuuluu identiteettiimme. Miten paljon identiteetillemme merkitsevätkään läheiset ihmissuhteet: olemme lapsia, vanhempia, isovanhempia. Jokin harrastus saattaa tulla elämän varrella niin rakkaaksi, että silläkin on vaikutusta siihen, kuka ihminen ajattelee lopulta olevansa. Luetteloa identiteettiin vaikuttavista asioista voisi jatkaa pitkään. 

Huomaamme, että ihmisen identiteetissä on monta osatekijää, ja siitä huolimatta ihminen on yksi. Kun tänään vietämme messua Paattisten kirkossa, tulee ilmaistuksi vielä yksi oleellinen identiteetin ulottuvuus. Olemme kristittyjä. Uskomme ja luotamme Jumalaan, joka on tullut ihmiseksi Jeesus Nasaretilaisessa ja joka rakkaudessaan haluaa olla jokaista lähellä. Meidät on kastettu Jeesuksen seuraajiksi.  

Kristityn identiteetti ei tukeudu tämän maailman jakolinjoihin. Se ei katso kansallisuutta eikä omaisuuden määrää, ei sitä, mistä joku on kotoisin tai millaista kieltä hän puhuu. Jeesus ei kutsu meitä olemaan liberaaleja tai konservatiiveja. Hän kutsuu meitä seuraajikseen. Tämän rinnalla muut kristityn identiteetin osaksi tarjotut määritelmät pysyvät toisarvoisina. 

Identiteetillä on kuitenkin aina käytännön seurauksia. Identiteetti näkyy olemuksessamme, sanoissamme ja teoissamme. Myös kristityn identiteetti käy ilmi tavalla tai toisella – tai ainakin se pitäisi käydä. Kristityn identiteetin mukaan eläminen ei nimittäin aina ole yksinkertaista. Virsirunoilija pukee tämän havainnon sanoiksi virressä 409: ”Kun kristityn on nimi mulla, tee siksi minut todella.” Yksi osa kristityn identiteettiä onkin oman keskeneräisyyden tunnistaminen. Täydellisille ei Jumalan armo kelpaa, ja juuri armosta eläminen on kristityn identiteetille ehdottoman perustavaa.  

Tänään Herramme Jeesus puhuu yhdestä erityisestä kristityn identiteettiin kuuluvasta asiasta – anteeksiantamisesta. Tämä kohta Jeesuksen seuraamisessa on tunnetusti kovin vaikea asia, ja siinä jos missä on helppo havaita oma keskeneräisyys. Kysymys on ihmissuhteistamme, siitä ihmiselämän alueesta, joka tuo meille suurinta tyydytystä ja toisinaan raskaimmat pettymykset. Anteeksiantaminen on vaikeaa. Loukattu mieli porautuu joskus niin syvälle suuttumisen ja närkästyksen suohon, että sieltä on vaikea löytää ulospääsyä. Ennen pitkää väärin kohdelluksi tulemisen kokemus kivettyy katkeruuden ja kaunan tunteiksi. Se jos mikä syö omia voimavaroja.  

Jeesuksen opetus tästä asiasta tiivistyy päivän evankeliumin loppuun. ”Pietari tuli Jeesuksen luo ja sanoi: ”Herra, jos veljeni yhä uudestaan tekee väärin minua kohtaan, niin kuinka monta kertaa minun on annettava hänelle anteeksi? Peräti seitsemän kertaako?” ”Ei seitsemän, vaan seitsemänkymmentäseitsemän kertaa”, vastasi Jeesus.” 

Tuntuu, että Jeesus esittää mahdottoman ajatuksen. Ensi alkuun tulee mieleen, että pitääkö Jeesuksen seuraajan kulkea laskuri kädessään, jotta hän pysyisi tietoisena siitä, milloin tulee se neljässadas yhdeksäskymmenes ensimmäinen kerta, jolloin ei enää tarvitse antaa anteeksi. Huomaamme varmaan, että tätä Jeesus ei lopulta tarkoita. Jeesus näyttää tarkoittavan, että anteeksiantaminen on enemmänkin kristityn identiteettiin kuuluva elämänasenne kuin yksittäinen teko, sellainen elämänasenne, jossa loukkaavaan tekoon tai solvaaviin sanoihin syyllistyneelle ei anneta jalansijaa omassa mielessä, sellainen elämänasenne, joka suo toiselle ihmiselle yhä uudestaan uudelleen aloittamisen mahdollisuuden. 

Hyvät seurakuntalaiset. Anteeksiantaminen elämänasenteena on vaikea asia. Se tuntuu jopa mahdottomalta. Siihen Jeesus meitä kuitenkin kannustaa. Samasta asiasta on kyse, kun maailman tunnetuimmassa rukouksessa pyydämme: Anna meille meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet. Tässä tuttuakin tutummassa pyynnössä korostuu ihmisten keskinäisen anteeksiantamuksen perusta Jumalan omassa anteeksiantamuksessa, hänen armossaan. Sen varassa elämme silloinkin, kun tunnistamme oman kovuutemme ja anteeksiantamattomuutemme. Suokoon siis Herramme, että hänen seuraajinaan ja häneen oman kristityn identiteettimme perustavina voisimme elää anteeksiantamusta todeksi arkisessa elämässämme.