Kaksi koditonta miestä etsii ruokaa roskalavalta
Puheenvuoro ihmisarvosta

Julkinen keskustelu yhteiskuntamme tulevaisuudesta on vilkastumassa, kun alamme valmistautua ensi kevään eduskuntavaaleihin. Monet ovat todenneet, että elämme poikkeuksellisen rauhatonta aikaa, jota värittävät epävarmat tulevaisuudennäkymät. Erilaisten näkökulmien nostaminen julkiseen keskusteluun on tärkeää, sillä yhteiskuntamme tulevaisuutta muokkaavia päätöksiä linjataan nyt.  

Kuluneella viikolla Helsingin Diakonissalaitos julkaisi tuoreeseen tutkimusaineistoon perustuvan ihmisarvobarometrin, jonka otsikkona on ”Hyvää yhteiskuntaa etsimässä”. Ihmisarvobarometrin keskeinen tulos on samansuuntainen poliittisten puolueiden ohjelmien periaateosan kanssa: Suomessa ihmisarvoisen elämän toteutumista pidetään erilaisista taustamuuttujista riippumatta tärkeänä. Vastaavalla tavalla barometrissä tunnistetaan jaettu kokemus siitä, että ihmisarvoinen elämä ei Suomessa toteudu. Tästä ilmiöstä käytetään ilmaisua ”ihmisarvovaje”.  

Ihmisarvobarometri 2026 osoittaa suomalaisten toivovan, että valtiolla olisi jatkossakin keskeinen rooli heikommassa asemassa olevien ihmisten turvaajana. Tämä antaa poliittisille päätöksentekijöille puoluekannasta riippumatta vahvan mandaatin edistää ihmisarvoisen elämän toteutumista. Poliittisten puolueiden soisi tuovan esiin, millaisilla käytännön ratkaisuilla ne aikovat edistää linjauksiinsa sisältyviä, ihmisarvon kunnioittamiseen kannustavia kirjauksia 

Yleisesti jaetun käsityksen mukaan ihmisarvo on luovuttamaton ja se kuuluu jokaiselle. Kuten ihmisarvobarometri osoittaa, jaamme yhteisen kokemuksen siitä, että ihmisarvoinen elämä ei vielä toteudu kaikille. Vaarana on sitoa ihmisarvo sosiaaliseen tai yhteiskunnalliseen asemaan ja unohtaa, että ihmisarvoisen elämän tulisi toteutua jokaiselle.  

Julkisessa keskustelussa nostetaan ajoittain esiin myös erityinen yhteys ihmisarvon ja kristillisen ihmiskäsityksen välillä. Myös kristilliseen arvopohjaiseen ihmiskäsitykseen vetoamista tulee arvioida sen käytännöllisten seuraamusten näkökulmasta. Tulee siis kysyä, mitä ja kenen hyvää kristilliseen ihmiskäsitykseen vetoamisella ajetaan.  

Kristillinen kirkko ei ole aina toiminut ihmisarvoa kunnioittavalla tavalla. Kristillinen ihmiskuva antaa silti vahvan perustan yhdenvertaiselle kohtelulle. Siihen sisältyy myös ymmärrys siitä, että ihmisen kyky tavoitella hyvää on rajallinen. Ihmisellä on taipumus tavoitella asioita, joita hän pitää omasta näkökulmastaan hienoina ja arvokkaina. Luterilainen opetus vastaa tähän korostamalla, että katse tulisi kääntää juuri siihen, mikä inhimillisellä arvoasteikolla näyttää vähäpätöiseltä. Tämä opetus ohjaa kuuntelemaan julkisessa keskustelussa hiljaisempia ääniä – ja joskus myös sitä, mikä jää kokonaan sanomatta. 

Ihmisarvoisen elämän toteutumisessa ei ole kysymys enemmistön, vahvimpien tai inhimillisesti katsoen arvostettavimpien, vaan kaikkien oikeuksista. Vaikka kristillinen ihmiskäsitys korostaa jokaisen ihmisyksilön arvoa, ihminen ei elä irrallaan toisista ihmisistä. Tarvitsemme toisiamme, ja siksi ihmisarvo toteutuu yhteisöllisesti. Jokainen meistä on vastuullinen toistemme oikeudesta ihmisarvoiseen elämään. Yhteiskunnan tasolla tämä näkyy esimerkiksi yhdenvertaisena kansalaisuutena.  

Vaalivuoden lähestyessä on syytä kiinnittää huomiota siihen, mitä ja miten yhteiskunnan tulevaisuudesta ja yhteisestä vastuustamme puhutaan. Ihmisarvopuheessa on pyrittävä tarkkuuteen ja konkreettisuuteen. Meidän tulee voida odottaa, että ihmisarvoinen elämä myös toteutuu kaikille.