Kuka minua ohjaa?

Paastonaika saa miettimään henkilökohtaisia kysymyksiä, omaa elämää ja siinä vaikuttavia arvoja. Mitä minulle kuuluu? Mitä pidän tärkeänä? Millaisten voimien annan ohjata itseäni?

Lukemattomien muiden ihmisten tavoin haluaisin olla onnellinen. Kartan ikäviä asioita ja etsin helppoutta ja vaivattomuutta. Mielihyvän hamuaminen ajaa hakemaan yhä uutta, yhä enemmän ja yhä useammin. Osaanko tehdä eroa sen välillä, mitä haluan ja mitä tarvitsen? Haluanko sellaista, mitä en tarvitse, ja ymmärränkö tarvitsevani sellaistakin, mitä en välttämättä halua?

Maailman levottomuus saa minut tuntemaan epävarmuutta. Oikuttelevat taloussuhdanteet, arvaamattomat epidemiat, raa’at sodat ja lohduttomat kansainvaellukset herättävät huolen tulevaisuudesta. Nolostun kun tajuan, että omat pelkoni tuntuvat minusta suuremmilta ja tärkeämmiltä kuin niiden hätä, joiden elämä on päivittäistä selviytymistaistelua.

Kaipaan selityksiä maailman monimutkaisuuteen ja siihen, miksi välillä on vaikea löytää omaa paikkaani kaiken keskellä. Tunnen houkutusta etsiä syyllisiä, rakentaa muureja, osoitella sormella ja eristää itseni muista.

Kovin monenlaiset voimat vaativat saada ohjata elämääni. Paastonaika kannustaa kohtaamaan ne ja tunnistamaan, milloin ne alkavat nakertaa minua ja ihmisyyttäni. Samalla se muistuttaa toivosta, joka ei lannistu pettymysten ja epävarmuuden keskellä.

Tutki minut, Jumala, katso sydämeeni. Koettele minua, katso ajatuksiini. Katso, olenko vieraalla, väärällä tiellä, ja ohjaa minut ikiaikojen tielle. (Psalmi 139:23-24)