Piispainkirjeessä puhutaan rauhasta monitasoisena ”elävänä prosessina”, jonka merkitys tulee ymmärtää sekä yksilön sisäisenä tilana ja hengellisenä kutsuna että myös konkreettisena yhteisöjä ja yhteiskuntia muuttavana toimintana. Julkaisussa piispat tarjoavat näkemyksensä muun muassa oikeutettuun sotaan ja asevarustelun eettisyyteen.

”Oikeutetun sodan periaatteiden noudattamisen tulee perustua huolelliselle eettiselle keskustelulle”, sanovat piispat tuoreessa kannanotossaan rauhan puolesta. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispat kutsuvat perjantaina 19.9.2025 julkaistussa piispainkirjeessään pohtimaan sodan ja rauhan kysymyksiä sekä rauhan rakentamisen merkitystä levottomassa maailmassa.

Ukrainan ja Lähi-idän tapahtumat sekä Yhdysvaltain hallinnon politiikka ovat Suomessakin kääntäneet julkisen keskustelun kohti sotaan valmistautumista, maanpuolustusta ja asevarustelua. Maailmalla sääntöpohjainen järjestelmä natisee liitoksissaan, perinteiset sodan säännöt murenevat ja suurvaltojen johtajien toiminta kasvattaa jo ennestään kiristyneitä geopoliittisia jännitteitä. Mitä tässä maailmantilanteessa tarkoittavat rauha ja tämän puolesta toimiminen?

Kutsu rauhaan. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon puheenvuoro 2025 on kolmas piispainkirjeiden sarjassa, jossa kirkon ylin johto osallistuu keskusteluun ajankohtaisista kysymyksistä. Kannanotossaan piispat puhuvat rauhasta monitasoisena ”elävänä prosessina”, jonka merkitys tulee ymmärtää sekä yksilön sisäisenä tilana ja hengellisenä kutsuna että myös konkreettisena yhteisöjä ja yhteiskuntia muuttavana toimintana. Julkaisussa piispat tarjoavat näkemyksensä muun muassa oikeutettuun sotaan ja asevarustelun eettisyyteen.

Kutsu yhteiseen arvokeskusteluun

”Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan oli käynnissä ja rauhan kysymykset piispojenkin mielen päällä ihan toiseen tapaan kuin vuosikymmeniin. Aihe tuntui oikealta ja ajankohtaiselta”, Hintikka kertoo.

Lapuan piispa Matti Salomäki kokee, että nykypäivänä ihmisiä tavatessa ja heidän kanssaan keskustellessa käy hyvin selväksi, että sodan ja rauhan kysymykset pohdituttavat.

”Yleinen uhan ilmapiiri on pysynyt ihmisten mielissä. Aihe on ehdottomasti ajankohtainen”, Salomäki ajattelee.

Piispa Hintikka toivoo, että tuore piispainkirje toimisi mukaan kutsuvana keskustelupuheenvuorona, joka osaltaan rohkaisisi myös kriittisten näkökulmien vaihtamiseen ilman, että tätä koettaisiin muuttuneessa turvallisuustilanteessa ei-toivottuna toimintana.

”Vakavankaan sodan uhan alla, tai edes konkreettisessa sotatilanteessa, meidän ei pidä hylätä eettistä arvokeskustelua. Meidän täytyy pystyä keskustelemaan esimerkiksi oikeutetusta puolustussodasta monipuolisesti ilman, että tämän ajatellaan välittömästi olevan epäisänmaallista. Tätä keskustelua on tärkeää käydä jo rauhanaikana”, Hintikka kokee.

Rauhantyö lähtee arjesta

Piispainkirjeessä rauha määritellään kirkkoisä Augustinusta (354–430) lainaten ”olotilaksi, jossa vallitsee levollinen järjestys”. Rauhan merkitys ulottuu täten pidemmälle kuin konfliktien tai väkivaltaisuuksien puuttumiseen. Rauhantyö tarkoittaa piispojen mukaan esimerkiksi kansainvälisesti tunnustettujen ihmisoikeuksien ja tasapuolisuuden toteutumista, avointa julkista keskustelua, demokraattisia vaaleja ja kokemusta omaa elämää koskevien päätösten oikeudenmukaisuudesta osana vakaata ja turvallista yhteiskuntaa.

Yksi piispainkirjeen keskeisimpiä viestejä on kutsua jokainen – tavallisista kansalaisista poliittisiin päättäjiin – olemaan rauhanrakentaja. Se tarkoittaa sovinnon rakentamista omassa elämässä ja itselleen mahdollisilla tavoilla.

”Me elämme tällaisessa maailmassa, jossa rauha ei välttämättä näy. On paljon konflikteja, sotaa ja rauhattomuutta, isommassa ja pienemmässä mittakaavassa. Haluaisin haastaa ihmisiä rauhan tielle, koska sekin on mahdollista kaiken tämän keskellä”, Salomäki sanoo.

Kaisamari Hintikka ajattelee jokaisen meistä joutuvan omassa elämässään erilaisiin valintatilanteisiin, joissa ihminen voi päättää asettua joko konfliktin ja vastakkainasettelun tai rauhan ja sovinnon puolelle.

”Rauhantyö ei tapahdu ainoastaan tuolla poliittisissa pöydissä, vaan rauhan teot lähtevät jokaisen arjesta”, Hintikka muistuttaa.

Samalla hän kertoo olevansa huolissaan siitä, miten voimakkaasti yhteiskunnassa rakennetaan ihmisiä toisistaan erottavia vastakkainasetteluja – tiedostaen ja tiedostamatta.

”Se näkyy esimerkiksi siinä, miten vaikeaa on antaa asioiden puhua keskenään ilman, että nämä henkilöityvät. Sellaisessa maaperässä rauhan on hirveän vaikea kasvaa ja kukoistaa.”

”Vastakkainasettelun tila ei ole rauhan tila”, Hintikka kiteyttää.

”Rauha on Jumalan tahto”
Kristillisestä näkökulmasta piispainkirjeessä korostetaan rauhan olevan Jumalan tahto ja rauhan puolesta toimimisen edustavan Jumalan tahdon noudattamista.

”Sota on yksi pahimmista ajallisista onnettomuuksista, sillä se aiheuttaa laajaa kärsimystä ja tuhoa. Yksilöiden ja yhteisöjen velvollisuus on toimia kaikin voimin rauhan säilymisen puolesta”, piispat kirjoittavat.

Tämän vuoksi he näkevät myös oikeutetun sodan ongelmallisena ja viimeiseen asti vältettävänä asiana.

”Kristillisen uskon ja etiikan näkökulmasta oikeutettukin sota on aina Jumalan tahdon vastainen tila. Se vahingoittaa lähimmäisiä, joita vihollisetkin ovat, turmelee siihen turvautuvan ja vahingoittaa yksilön ja yhteisön moraalisia voimavaroja. Silti kristitty joutuu tarvittaessa osallistumaan väkivaltaiseen sotaan”, julkaisussa kerrotaan.

Piispa Salomäki korostaa sodan olevan ehdottomasti viimeinen ja huonoin vaihtoehto, kun kaikki muu on jo kokeiltu.

”Oman maammekin näkökulmasta ajatellen, meillä on kuitenkin hyvin selkeä oikeus puolustautua, jos joku pyrkii tämän maan rauhaa tai rajoja rikkomaan. Siinä ei kovinkaan pitkää keskustelua tarvitse käydä sen enempää kirkossa kuin yhteiskunnassakaan”, Salomäki toteaa.

Piispa Hintikka korostaa termin ”oikeutettu sota” olevan silti aina syvästi ristiriitainen, sillä sodan ei tulisi koskaan olla oikeutettua.

”Meidän ei pidä unohtaa sitä, että oikeutettukin sota on aina väärin”, hän sanoo.

”On olosuhteita, joissa puolustussota on välttämätöntä, mutta on tärkeä tiedostaa oikeutetunkin sodan aiheuttavan valtavaa kärsimystä – sekä välittömille sodan kokijoille että myös seuraaville sukupolville, joille sodan traumat ja kokemukset siirtyvät.”

Matti Salomäki on samoilla linjoilla – oikeutetussakin sodassa on aina mukana paljon Jumalan tahdon vastaista.

”Helppoja asioita nämä eivät ole”, Salomäki sanoo.

Rakentaako asevarustelu rauhaa?

Suomessakin suhtautuminen asevarusteluun on muuttunut lyhyen ajan sisällä Venäjän aloitettua laittoman hyökkäyssodan Ukrainaan vuonna 2022. Kannanotossaan piispat ilmaisevat huolta siitä, että aseteollisuutta on alettu pitämään eettisenä sijoituskohteena.

”Asevarusteluun sijoittamisen riski on, että sillä lietsotaan uutta sotaa”, piispat kirjoittavat.

Piispainkirjeessä huomautetaan, että jos asevarusteluun tarvittavat rahat otetaan pois hyvinvointiyhteiskunnan budjeteista, on kysyttävä ketkä joutuvat uusien arvovalintojen maksajiksi, ja minkälaisia tulevaisuuden riskejä valinnoilla rakennetaan.

”Tässä keinutaan aika hankalalla akselilla”, Matti Salomäki toteaa.

”Tämä on pois terveydenhoidosta, koulutuksesta ja ihmisten hyvinvoinnista. Samaan aikaan kun halutaan turvata rauha asevoimien kautta, viedään edellytyksiä rauhalta horjuttamalla tätä ylläpitäviä rakenteita. Yleensä eniten ja ensimmäisenä tästä kärsivät heikoimmassa asemassa olevat”, hän pohtii.

Toimiiko Suomi väärin panostaessaan muilta osin niukkenevien resurssien keskellä huomattavasti aiempaa avokätisemmin maanpuolustukseen?

”Asevarustelu on tässä tilanteessa reaalipolitiikkaa. Samalla siitä ja sen seurauksista on tärkeää käydä arvokeskustelua. Mutta onko tälle aikaa tai sallitaanko sitä?” Kaisamari Hintikka kysyy.

Rauha ei ole itsestäänselvyys

Yhteiskunnallisen rauhan rinnalla piispainkirjeessä puhutaan paljon yksilön sisäisen levon merkityksestä levottoman maailman keskellä. Piispa Salomäki huomauttaa kristinuskon perussanoman antavan eväitä myös sisäiselle rauhalle ja sen todeksi elämiselle arjen tilanteissa.

”Ajattelen, että tällä tavalla voimme jokainen olla rakentamassa maailmanrauhaa”, Salomäki kertoo.

Mutta onko sisäinen rauha etuoikeutettu tavoite nykyisessä maailmantilanteessa?

”Ymmärrän kysymyksen – onko oikeutettua nauttia sisäistä rauhaa, kun ympärillä käydään sotaa”, Salomäki pohtii.

”Kuitenkin ajattelen, että nimenomaan kristillinen näkökulma rauhaan ja Jeesuksen lupaus: ’Oman rauhani minä annan teille’, ohjaa tähän. Sisäinen rauha – että voi olla sovinnossa itsensä, Jumalan ja luomakunnan kanssa – luulen, että se on välttämätön lähtökohta siihen, että rauhaa voi levittää ja kokea muuallakin.”

Saman ajatuksen kiteyttää piispainkirjeen aloittava lause: ”Rauha on tavoiteltava tila ja elävä prosessi, joka kulkee yksilön sydämestä yhteisöihin ja lopulta koko maailmaan.”

Kaisamari Hintikka huomauttaa, ettei Jumalan antama rauha tarkoita vain sodan poissaoloa, vaan Kristuksen läsnäoloa ihmisen elämässä.

”Kristuksen antama rauha on Jumalan kädenojennus, joka kutsuu meitä siihen kaiken luodun alkuperäiseen tarkoitukseen, jossa vallitsee rauha ja harmonia, eikä kenenkään tarvitse pelätä mitään”, Hintikka tulkitsee.

”Tähän kutsuun liittyy myös se, että Jumala lähettää meidät rakentamaan rauhan todellisuutta tässä maailmassa. Rauhaa ei tule erehtyä pitämään itsestäänselvyytenä, vaan tämän eteen tulee tehdä työtä ja väsymättä rukoilla rauhan puolesta.”

Teksti: Mikko Kurenlahti
Artikkelin kuva: Hylsyristi on käytetty metallinen ammushylsy, joka on puhdistettu ja muotoiltu ristiksi. Konfliktialueiden paikalliset käsityöläiset ovat valmistaneet hylsyristejä osana sovinnon ja jälleenrakennuksen prosessia. Aarne Ormio.