Turun tuomiokirkossa 24.12.2018

Luuk. 2:1-14
Turun tuomiokirkko puhuttelee. Kirkon ulkopuolella huomio kiinnittyy sen vuosisatoja vanhoihin seiniin ja korkealle kohoavaan torniin. Tuomiokirkko on niin suuri, että jos sen haluaa mahtuvan valokuvaan kokonaisena, on siirryttävä varsi kauas kirkon vierestä.

Sama suuruus puhuttelee myös, kun astutaan sisään tuomiokirkkoon. Pääovelta on suora näköyhteys yli kahdeksankymmenen metrin päähän alttarille. Kirkkosalin arkkitehtuurissa korostuu keskiaikaisten katedraalien tapaan korkeusulottuvuus. Katse kääntyy sisään astuttaessa vaistomaisesti ylöspäin kohti kattoholveja, jotka kaartuvat seurakunnan yläpuolella kahdenkymmenen neljän metrin korkeudessa. Holvauksen muoto kehottaa suuntaamaan mielen ja ajatuksen paljon korkeammalle, ajan ja ikuisuuden rajan tuolle puolelle. Jumalaa on aina tavoiteltu katsomalla ylöspäin taivaan korkeuksiin.
Joulun evankeliumissa paimenet suuntaisivat katseensa ylöspäin, kun enkelien joukko ilmestyi heille kesken öisen työvuoron. Ylhäältä päin heille annettiin viesti, joka on siitä lähtien ilmaissut jotakin oleellista joulusta ja joulun perimmäisestä merkityksestä.
– Jumalan on kunnia korkeuksissa,
maan päällä rauha
ihmisillä, joita hän rakastaa.

Enkelten viesti kuulostaa päällisin puolin ilmentävän tuttua ajatusta Jumalan ja ihmisen sijainnista: Jumala on korkealla ja me ihmiset täällä alhaalla maan päällä. Tämä ajattelutapa oli epäilemättä mielessä ensimmäisellä avaruudessa käyneellä ihmisellä, joka totesi käyneensä korkeuksissa mutta ei kohdannut siellä Jumalaa. Jos Jumala on korkeuksissa, mihin valtavan maailmankaikkeuden kolkkaan hänet voisi paikallistaa? Ja vaikka Jumalaa ei yrittäisikään sijoittaa mihinkään universumin kohtaan, jokin taju ajaa ihmistä ajattelemaan, että Jumala on korkeuksissa ja sieltä on meidän täällä alhaalla olevien ihmisten häntä tähyiltävä.

Suunta on siis tällä tavoin ajateltuna selvä – täältä alhaalta tuone ylöspäin. Mutta asia ei ole ollenkaan näin yksinkertainen. Joulun syvin viesti ei sittenkään noudata tätä inhimillisesti ajatellen luontaista suuntaa: alhaalta ylöspäin. Kyse on viime kädessä aivan päinvastaisesta: liikkeestä ylhäältä alaspäin.

Kun paimenet kohtasivat betlehemiläisessä eläinsuojassa vastasyntyneen Jeesuksen, he kohtasivat ihmiseksi syntyneen Jumalan. Kristillisen uskon perusteisiin kuuluu usko Jumalaan, joka rakkaudesta luomaansa maailmaa ja ihmistä kohtaan tuli itse tämän ajallisen todellisuuden osaksi. Hän luopui korkeudesta ja tuli alas. Hän jätti taivaan elääkseen maan päällä – meidän kanssamme.

Joulu kertoo siis Jumalasta, joka tuli ylhäältä alas ihmiseksi. Hän tietää, mitä on olla ihminen. Hän tuntee ilomme ja surumme, riemun ja murheen aiheemme. Hän tietää omien kokemustensa perusteella, mitä on saada osakseen varauksetonta ihailua ja kannatusta mutta myös syvää halveksuntaa ja julmaa kohtelua. Mikään inhimillinen ei ole Jumalalle vierasta.

Joulu kertoo Jumalasta, joka tulee lähelle meitä jokaista. Hänen läheisyytensä ei riipu siitä, tunnemmeko hänen läsnäolonsa vai emme. Hänen läheisyytensä perustuu juuri siihen, että hän syntyi ihmiseksi Jeesuksessa.

Luottamus lähelle tulevaan Jumalaan antaa osoitteen kiitollisuudelle, kun elämässä asiat ovat mallillaan ja mieli tyytyväinen, ehkä jopa onnellinen. Luottamus lähelle tulevaan Jumalaan tuo lohtua ja toivoa, kun elämä ei suju suunnitelmien mukaan ja ajatuskin tulevaisuudesta ahdistaa. Jumalan lähelle tuleminen on ennen kaikkea sitä, että hän rakastaa ihmistä. ”Maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.”

Mutta voiko Jumala tulla liian lähelle? Voiko hän tulla liian alas? Tältä kysymykseltä ei voi välttyä, kun on seurannut viime päivien keskustelua joulun hengellisestä sanomasta ja sen sopivuudesta vaikkapa koulujen joulujuhlissa. Kiinnostavaa nimittäin on, että tämä keskustelu nousee esille juuri tämän juhlan, Jumalan ihmiseksi syntymisen ja lähelle tulemisen juhlan yhteydessä.

Yleisemminkin on havaittavissa, että Jumala voi kyllä kiinnostaa älyllisenä ongelmana tai nimityksenä korkeammalle voimalle, johon monet elämässään turvautuvat. Häntä tarkastellaan matkan päästä ja hänestä, hänen olemuksestaan ja olemassaolostaan muodostetaan mielipiteitä. Häneen otetaan kantaa ja samalla koetetaan selittää, miksi uskonnollisuutta ylipäätään on olemassa.

Sen sijaan ajatus siitä, että Jumala tulee lähelle, tuntuu olevan välillä liikaa, jopa ahdistavaa. Kohtaaminen lähelle tulevan Jumalan kanssa toki merkitsee usein totuuden näkemistä, katsomista omaan itseen syvimmällä mahdollisella tasolla, eikä se aina paljasta herttaisimpia asioita. Mutta juuri tämän vuoksi onkin tärkeä muistaa, mitä enkelit paimenille ilmoittivat: Teille on syntynyt Vapahtaja. Teidän Jumalanne on tullut lähelle. Teidän Jumalanne on armollinen.

Joulun juhla painottaa, että Jeesuksessa ihmiseksi syntynyt Jumala ei häpeä eikä kaihda ihmisen osaa. Hän ei halunnut jäädä korkeuksiin, ylhäiseen yksinäisyyteensä. Hän tuli alas meidän luoksemme. Ja vaikka kuinka sinnikkäästi ihminen yrittäisi pitää Jumalan käsivarren mitan päässä itsestään, hän ei menettele samalla tavalla suhteessa ihmiseen. Päinvastoin, vähäteltynä, mitätöitynä ja unohdettunakin Jumala tulee alas ylhäältä ja rakastaa meitä, jotka olemme alhaalla.

Turun tuomiokirkon katto on korkealla. Kun suuntaamme katseemme yllämme kaartuviin holveihin, suuntaamme samalla mielemme Jumalan suuruuteen. Mutta samalla korkealla kaartuvat holvit muistuttavat, että Jumala tuli alas. Se on aina hänen rakkautensa suunta, ylhäältä alas. Jeesuksessa Kristuksessa Jumala on tullut ihmiseksi, kaltaiseksemme. Siksi paimenet lähtivät iloiten tapaamaan vastasyntynyttä Jeesus-lasta. Siksi meillä on tulevaisuus ja toivo.

Jumala on läsnä, tässä keskellämme, sinun lähelläsi.
– Jumalan on kunnia korkeuksissa,
maan päällä rauha
ihmisillä, joita hän rakastaa.