Pappisvihkimys, Turun tuomiokirkossa 7.3.2010

07.03.2010admin

Luuk 11:14-25

3. paastonajan sunnuntai

Mykkyyden henki on paha henki. Se tukahduttaa ja kahlitsee sellaista, mikä on ihmisenä elämiselle perustavaa. Kielen ja puheen keskeinen tehtävä on luoda yhteys toiseen ihmiseen. Sen mykkyyden henki rikkoo.

Tämän ymmärtää kyllä, kun ajattelee, mitä läheisimmissä suhteissa tapahtuu, jos vaikeista asioista ei puhuta. Puhumattomuus alkaa kätkeä sisäänsä pelkoja, epäluuloja ja kuvitelmia, jotka kasvavat muuriksi ihmisten välille.

Tai kun ajattelee, millaista vaikenemisen taakkaa ovat kantaneet sisällissodan osapuolet. Kun kaksi vuotta sitten vietettiin sodan 90-vuotismuistoa, yksi hätkähdyttäviä asioita oli, miten suuri tarve sodan kokeneiden lapsilla ja lapsenlapsilla oli kertoa ja purkaa sellaista, mitä ei ollut saanut tai voinut puhua, koska se oli ollut niin kipeää.

Tai kun ajattelee, mitä haavoittaneiden kokemusten kätkettyä painoa moni kantaa sisässään, väkivallan, alistamisen tai nöyryytyksen painoja, tai vain sitä, että elämässä on tapahtunut jotain, joka on niin raskasta, ettei siitä osaa puhua. Ihmistä salpaa häpeä tai pelko siitä, tuleeko hyväksytyksi tai ymmärtääkö joku. Onko vaietuista asioista lupa puhua, onko minulla oikeus juuri siihen kokemukseen ihmisenä, joka on minulle totta.

Mykkyyden henki voi vaikuttaa monin tavoin. Joskus mykkyyden henki syntyy vain siitä, että ei ole sanoja, tai omat sanat tuntuvat karkeilta ja arkisilta, tai ei tule ymmärretyksi. Ajattelee ehkä ettei kuulu oikeastaan kirkon tai seurakunnan joukkoon, kun ei osaa sitä kieltä.
Jeesus ajoi mykästä miehestä pahan hengen ja mies alkoi puhua. Jokin yhteys oli nyt mahdollista, mies ei enää ollut ulkopuolinen ja eristyksissä. Jokin yksinäisyydestä murtui.

Moni tietää kokemuksesta, mitä merkitsee kun puhumattomuuden, mykkyyden ja raskaan vaikenemisen tukahduttavat kahleet hellittävät. Kun saa kerrotuksi vaikeita asioita ja tulee kuulluksi ja hyväksytyksi, se voi olla ratkaisevan vapauttavaa.

Jeesus itse totesi, että Jumalan valtakunta oli tullut ihmisten luo. Siitä oli kyse, kun mykkä alkoi puhua.

Tänään vihitään uusia pappeja. Heidän lähetetään juuri sellaiseen työhön, Jumalan valtakunnan työhön, sen valtakunnan palvelukseen, jossa mykkyyden henki karkotetaan. Papin tehtävä on Sanan palvelijan tehtävä, sekä suurella että pienellä alkukirjaimella. Suurella alkukirjaimella tarkoitetaan Jumalan Sanaa, sitä Sanaa, joka tuli lihaksi, eläväksi elämäksi Jeesuksessa Kristuksessa. Tämän Sanan, ihmisten keskelle tulleen Jumalan valtakunnan palvelijoiksi papit vihitään.

Se tarkoittaa myös olla sanan palvelija, pienellä alkukirjaimella, puhua tästä Sanasta suurella alkukirjaimella. Papin tehtävä on puhua Jumalasta, puhua Kristuksesta ja Jumalan valtakunnasta. Siinä on viime kädessä kyse selliasesta, johon kaikki inhimilliset sanat ovat vajaita, salaisuudesta, joka on elämän ytimessä. Se edellyttää papilta nöyryyttä, mutta ei vaikenemista, ei alistumista mykkyyden hengelle – ei tästä voi mitään puhua, siis vaikenen – nöyryys on tietoisuutta siitä, että puhuessaan Jumalasta pappi yrittää aina sanoa sanomatonta. Siten papin sanat eivät ole sitä varten, että hän niillä hallitsisi tai omistaisi totuuden. Jos kuvittelee omistavansa totuuden, sanat joitten tehtävän tulee olla vapauttaa ja rohkaista, muuttuvat koviksi ja sitoviksi. Olla sanan palvelija on ajaa pois mykkyyden henkeä, mutta se merkitsee myös suostumista yhteiseen hiljaisuuteen ja ihmettelyyn sen edessä, mihin sanat eivät riitä.

Kaikki puhe on puhetta toisille ihmisille, jollekulle. Se on merkityksellistä vain, kun se tulee ymmärretyksi, kun se synnyttää yhteyttä ihmisten välillä. Siksi sanan palvelija tarvitsee paljon kuuntelemisen taitoa ja kiinnostusta ihmisiin. Erityisen tärkeää on kuulla arkoja, pieniä, hapuilevia, ristiriitaisia ja epäjärjestyksessä olevia sanoja. Sellaisia sanoja, joilla yritetään sanoa oman mielen sanomattomia asioita. Papin tehtävä on auttaa pukemaan sanoiksi sitä elämää, jota on vaikea ymmärtää tai ilmaista, Jumalan edessä ja ihmisten edessä. Ja niin auttaa äänettömiä löytämään ääni ja sanattomia löytämään sanat, sillä kielellä ja sellaisena, joka on kunkin ihmisen omaa ja hänelle totta.

Sanan palvelija on Jumalan valtakunnan palvelijana monella tavalla ajamassa pois mykkyyden henkeä, joka on elämää kahlehtiva ja tukahduttava henki.

Työssänne te papit tulette olemaan paljon puheen ja monien sanojen ympäröimiä. Ne voivat olla arkisia tai yleviä, merkitykseltään epäselviä tai kirkkaita ja loppuun asti hiottuja. paljojen sanojen keskellä voi käydä, papillekin, niin, että kadottaa kosketuksen siihen, mikä on itselle totta ja aitoa, kadottaa omat sanansa. Jotta niin ei kävisi tarvitsette, niin kuin jokainen tarvitsee, myös omaa hiljaisuutta, oman elämän tilaa, ja ennen muuta omia pieniä, tavallisia sanoja omien ihmisten kanssa, sellaisia jotka tuntee todeksi. Niistä pitäkää huoli. Että sisimpään ei pääse kasvamaan mykkyyden henki.

Kun Jeesus ajoi pahan hengen mykästä ja tämä alkoi puhua, paikalla oli niitä, jotka näyttivät, mitä sanoilla myös tehdä. Niillä voi peittää, haavoittaa ja rikkoa paljon. He ryhtyivät syyttämään Jeesusta. He kysyivät valtuuksia ja epäilivät, ovatko perusteet, joilla Jeesus ihmisen vapautti, oikeat. Heitä kiinnostivat perusteet ja periaatteet, ei mykkä mies, ei se, voiko tämä puhua ja pääseekö yhteyteen toisten kanssa. He kysyivät ensi sijassa, mikä on sopivaa. Juuri sellaisessa ilmapiirissä ihminen vetäytyy, jää yksin, eikä tule hyväksytyksi, jää mykkyyden hengen valtaan.

Jeesus asettuu puolustamaan. Hän ei oikeastaan puolusta itseään, vaan mykkää miestä ja hänen oikeuttaan yhteyteen toisten kanssa ja omiin sanoihin. Hänen puolustuksensa on selkeä ja vahva: siinä, juuri siinä, että ihminen löytää yhteyden toisiin ja tulee kuulluksi ja hyväksytyksi, on kyse Jumalan valtakunnan lähelle tulemisesta, Jumalan rakastavan tahdon toteutumisesta.